Maatori kasvaa kansainvälisesti: Tanja Renkus Ukrainan yhteyshenkilöksi

Maatori jatkaa merkittäviä panostuksia kasvustrategiaansa. Uutena kansainvälisen myynnin tukemisen toimenpiteenä Tanja Renkus on nimitetty yhtiön Ukrainan yhteyshenkilöksi.

Tanja on ukrainalainen ja koulutukseltaan agronomi. Hänellä on vahva kansainvälinen osaaminen sekä pitkä kokemus esimerkiksi vientihankkeista.

”Olen asunut elämäni aikana Ukrainan lisäksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa sekä Suomessa yli 10 vuotta. Minulla on kokemusta maataloudesta, kansainvälisistä yhteistyöstä ja EU-hankkeista. Viimeiset kolme vuotta työskentelin Maa- ja Metsätaloustuottajien Keskusliiton (MTK) Varsinais-Suomen yhdistyksen vientihankkeessa”, Tanja kertoo.

Tanja on innoissaan uudesta ja tärkeästä roolistaan osana Maatoria.

”On hienoa päästä työskentelemään osana Maatorin kansainvälistä kasvustrategiaa. Pääsen aitiopaikalta kehittämään Suomen ja Ukrainan välistä yhteistyötä erityisesti maarakennus- ja maatalouskoneiden välitysmyynnin osalta”, Tanja hehkuttaa.

Tanja puhuu sujuvasti ukrainaa, englantia ja suomea. Ota Tanjaan rohkeasti yhteyttä varsinkin, jos sinulla on raskaan kaluston tarpeita Ukrainassa.

Tanja Renkus
puh. +358 40 626 2651
renkus@maatori.fi
www.maatori.fi

Jaa artikkeli