Muutoksia Avant Tecno Oy:n toimivassa johdossa

Avant Tecno Oy:n 30. tilikausi tulee päätökseensä tänään 30.9.2021. Samalla saatetaan loppuun useita vuosia valmisteltu sukupolvenvaihdos, kun yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja, teollisuusneuvos Risto Käkelä jää hyvin ansaitulle eläkkeelle.


”Yritys on nyt erinomaisessa kunnossa ja kasvuvauhdissa. Koko kolmenkymmenen vuoden aikana liikevaihtomme on laskenut vain yhden kerran edelliseen tilikauteen verrattuna, emmekä ole kertaakaan tehneet tappiollista tulosta. Voisi siis todeta, että tästä on helppo jatkaa”, naurahtaa Käkelä ja jatkaa ”Uusi sukupolvi tuo varmasti mukanaan paljon uusia ideoita ja ajatuksia, ja olen luottavainen siihen, että kasvutahti tulee kiihtymään entisestään. Aina on kuitenkin muistettava, että menestymisessä on kyse tahtotilasta: Halu olla paras. Tämä on siivittänyt meidän toimintaamme tähän saakka, ja varmasti samalla linjalla jatketaan myös tulevaisuudessa.”


Yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jani Käkelä, joka on toiminut viimeiset 11 vuotta yrityksen myynti- ja markkinointijohtajana. Käkelä on ollut mukana yrityksen toiminnassa käytännössä jo lapsesta asti.


”Perheyrityksen toiminnan jatkaminen on ollut itsestään selvää minulle jo hyvin pitkään. Olen historian aikana päässyt hyvin kiinni toimintaan, ja kun ikää on tullut lisää, samalla myös vastuut ovat pikkuhiljaa kasvaneet. Meillä on tällä hetkellä selkeä kasvustrategia ja olemme jo tähän mennessä tehneet paljon toimenpiteitä loistavan kilpailukykymme turvaamiseksi. Askelmerkit tulevaan ovat selkeät, ja toimintamme tulee jatkumaan varmoin ottein” kertoo Käkelä.

Jukka Kytömäki


Jani Käkelän tilalle Avant Tecno Oy:n myynti- ja markkinointijohtajaksi on nimitetty Jukka Kytömäki. Kytömäki on ollut Avantin palveluksessa viimeisen 10 vuoden ajan, viimeisimpänä Avant Tecno USA -myyntiyhtiön toimitusjohtajana. Kytömäki tuntee Avantin toimintaympäristön ja tuotteet erinomaisesti ja siirtyy innolla uusien tehtäviensä pariin.

Esa Vuorela


Myös Avant Tecno Oy:n tytäryhtiön Leguan Lifts Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu, kun yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Antti Otava jää eläkkeelle niin ikään 30.9.2021. Otava jättää yhtiön hyvässä iskukunnossa seuraajalleen Esa Vuorelalle, DI. Vuorelalla on pitkä kokemus erilaisista teollisuusyritysten kehittämis- ja johtotehtävistä.

Lue koko tiedote https://bit.ly/3CZbQ4l

Jani Käkelä aloittaa uutena toimitusjohtajana 1.10. Samaan aikaan Risto Käkelä, Avant Tecnon pitkäaikainen toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja, aloittaa hyvin ansaitut eläkepäivät.

Avant Tecno Oy on maailman johtava korkealuokkaisten pienkuormaajien ja niiden työlaitteiden ja lisävarusteiden valmistaja. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1991 ja on vuosien saatossa muodostunut käsitteeksi pienkuormaajien alalla monien innovatiivisten ratkaisujen ansiosta. Avantin tehdas sijaitsee Ylöjärvellä Tampereen kupeessa. Lisäksi Avantilla on omat myyntiyhtiöt Saksassa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa sekä maahantuojia yli 50 maassa eri puolilla maailmaa. www.avant.fi

MAN