NCC myy Suomen asfalttiliiketoimintansa Asfalttikalliolle

Tavoitteena on, että asfalttiliiketoiminta siirtyy uuden omistajan hallintaan tämän vuoden loppuun mennessä.

CC ilmoitti marraskuussa 2020 etsivänsä uuden omistajan asfalttiliiketoiminnalle. Koska NCC:llä ei ole Suomessa infrarakentamista, sitä kautta puuttuu myös mahdollisuus luoda synergiaa eri liiketoimintojen välille. Lisäksi Suomen asfalttiliiketoiminnan kannattavuus on ollut heikkoa usean vuoden ajan.

– Myynti on ollut osa suunnitelmaamme parantaa liiketoiminta-alueen kannattavuutta viime vuodesta lähtien. Asfalttikallio on strategisesti sopivampi omistaja, ja voi tarjota enemmän kehittymismahdollisuuksia niin liiketoiminnalle kuin henkilöstölle, sanoo liiketoiminta-alue NCC Industryn johtaja Ylva Lagesson.

Vuonna 2012 perustettu Asfalttikallio on nopeasti kasvattanut liiketoimintaansa, ja heistä on tullut vahva toimija Suomen markkinassa.

– NCC:n asfalttiliiketoiminnan ostaminen antaa meille erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa aiemmin tehtyä strategiaamme kaupassa saatavan kaluston ja ammattitaitoisten ihmisten avulla, sanoo Asfalttikallion toimitusjohtaja Antti Kalliomaa.

Sopimus kattaa liiketoiminnan siirtymisen kalustoineen ja voimassa olevine urakkasopimuksineen Asfalttikallion omistukseen vuoden 2021 loppuun mennessä. NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminnassa työskentelee 200 henkilöä ja he siirtyvät kaupan myötä uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöitä. NCC Industryn Suomen kiviainestoiminnot eivät kuulu kauppaan.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta. Kaupan ei odoteta vaativan Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää.