Öljycenter on nyt virallinen ExxonMobil-diileri Suomessa

Öljycenter Finland Oy ja ExxonMobil ovat vahvistaneet yhteistyötään solmimalla virallisen yhteistyösopimuksen koskien teollisuuden, raskaan kaluston sekä merenkulun voiteluaineita ja palveluita. Sopimus on historiallinen, sillä se on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

ExxonMobil on toiminut Suomessa jo vuodesta 1906 lähtien. ExxonMobil tunnetaan erittäin korkealaatuisista voiteluaineistaan ja vahvasta brändistään. ExxonMobililla on moderni voiteluainetehdas Naantalissa, johon on investoitu merkittävästi viime vuosina.
”Muualla Euroopassa yhtiö on toiminut jo pitkään paikallisten kumppaneiden, distributoreiden kanssa ja nyt solmitulla yhteistyösopimuksella harmonisoidaan toimintamallia myös Suomessa. Yhteisen näkemyksemme mukaisesti pystymme yhdessä palvelemaan suomalaisia asiakkaita vieläkin laadukkaammin”, kertoo Jussi Ansakorpi, Öljycenter Finland Oy:n toimitusjohtaja.
”Nyt solmittu yhteistyösopimus tukee Öljycenter Finland Oy:n kasvustrategiaa. Tavoitteemme on tulla Suomen johtavaksi teollisuuden voiteluaineyhtiöksi, jossa yhdistyvät laadukkaat tuotteet ja palvelut sekä rautainen ammattitaito. Olemme hyvin otettuja saamastamme luottamuksesta ja tulemme tekemään lujasti töitä tavoitteidemme saavuttamiseksi”, jatkaa Janne Ansakorpi, Öljycenter Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Laaja valikoima ja yhteistyö toimii


”Öljycenter Finland Oy:n valikoimasta löytyvät kaikki Mobil-voiteluaineet myös raskaan kaluston tarpeisiin. Voiteluaineiden lisäksi meiltä löytyy voitelulaitteita, Yaran Air1 Adblueta, Lämpöpuiston polttonesteet, jäähdytin- ja lasinpesunesteet sekä muita kemikaaleja, myös spraypulloissa eli lähes kaikki mitä urakoinnin koneissa tarvitaan”, kertoo Öljycenter Finland Oy:n aluemyyntipäällikkö Jouni Ahlgren.
Söörmarkkulainen jo 30 vuotta raskaskonehuoltoa tehnyt Ranttiän Kone Oy on ollut Öljycenterin asiakas hieman yli vuoden. ”Yhteistyö on sujunut kuin rasvattu”, toimitusjohtaja Jouni Rotkus kiteyttää osuvasti. ”Tarpeitamme ovat hydrauli-, voimansiirto- ja moottoriöljyt. Euroluokiltaan 1-6:een. Toimitusvarmuus on ollut täysi kymppi, tavaraa löytyy aina. Paikallinen edustaja käy säännöllisesti vierailullaan ja huolehtii varastomme päivityksestä. Lisäksi maahantuojan vahva tuki on ollut yhteistyössämme arvokas lisä. Tarvittavat testit laboratoriossa ja muut tutkimukset ovat nostaneet toimintaamme entistä paremmaksi.”
Kuten Ranttiän Konekin, myös raumalainen Raskaskonehuolto M.Keskilä on tyytyväinen Öjycenter Finlandin palveluun. Keskilän erikoisalana on varustella, huoltaa ja korjata mm. imupaineautoja sekä suurtehoimuriautoja. 15 vuoden taipale alalla on antanut perspektiiviä asioiden sujumisesta. ”Öljycenter on tehnyt meidän työstämme vaivattomampaa ja sujuvaa. Aikataulussa pysyy paremmin, kun taustat on kunnossa. Työt eivät keskeydy öljyjen tai rasvojen odotteluun”,sanoo toimitusjohtaja Marko Keskilä.

Ranttiän Kone Oy:n
työnjohtaja Joni Rotkus ja
Öljycenter Finland Oy:n
Jouni Ahlgren pitävät huolen, että voitelu pelaa.

INFO

Öljycenter Finland Oy
puhelin 010 420 8686
Jouni Ahlgren, aluemyyntipäällikkö puhelin 050 475 9880
jouni.ahlgren@oljycenter.fi

www.oljycenter.fi
Suomen luetuin 2021