Power Truck Show

Kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma järjestetään jo viidettätoista kertaa.

Power Truck Show’n ammattiväelle suunnattu Kuljetusmessut 2019 tarjoaa tietoa kuljetusalan uutuuksista, tuotteista ja palveluista sekä koulutuksesta ja järjestötoiminnasta. Näytteilleasettajien messuosastoilla on monenlaista ohjelmaa, kilpailuja sekä työnäytöksiä. Kuljetusmessuilla on mukana yli 150 messuosastoa, jonne tulevat esittäytymään automaahantuojat, kalusto- ja laitevalmistajat, päällirakentajat, varuste- ja tarvikemyyjät, koulutusten ja palveluiden tarjoajat sekä viranomaiset ja järjestöt. Tuttu juontajapari Laura Ruohola ja Jussi Mikkola hoitavat kuljetusmessujen näytteilleasettajien haastattelut sekä muun kuulutuksen tapahtumassa. Jussi Mikkola on myös vetämässä perjantaina kuljetusalaa koskevan ajankohtaisen seminaarin Palace-hallissa. Seminaarin aihe on ”Raskaan liikenteen käyttövoimat tänään ja huomenna”.

Arvostettu autonäyttely

Power Truck Show’n autonäyttelystä on vuosien saatossa kasvanut yksi Euroopan suurimmista ja arvostetuimmista maalattujen ja rakennettujen ajoneuvojen kohtaamispaikoista. Autonäyttely on kasvanut noin 400 ajoneuvon esittelyareenaksi, jossa esille pääsevät näyttävimmät rakennetut kuorma-autot ja huippuunsa viimeistellyt showrekat, upeat työvälineet, jenkkiveturit, veteraanikuorma-autot, nostalgiset rekat, vanit, pick-upit, pakettiautot sekä monet muut näyttelyssä mukana olevat luokat. Ammattitaitoinen tuomariraati valitsee autonäyttelyn valiot, mutta myös yleisö saa äänestää ja äänestyksen perusteella valikoituu autonäyttelyn 10 parasta autoa. Äänestäneiden kesken arvotaan Kärcherin huippulaadukkaita tuotteita. Autonäyttelyssä on mukana autoja Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Hollannista, Saksasta ja Venäjältä.

Runsas ja monipuolinen ohjelmatarjonta

Monipuolinen ohjelmatarjonta takaa, että koko perhe viihtyy tapahtumassa. Lapsia viihdyttää muun muassa Riesa-Pelle ja lasten liikennepuisto. Rc-työkoneiden ajelu ja työnteko sekä pienoismallinäyttely kiinnostaa varmasti koko perhettä. Autojen lisäksi silmänruokaa tarjoilee Miss Power Truck kisaajat. Musiikista vastaavat Rokkipää- ja Bluemoon-yhtyeet. Pohjoisen Valtatien Pelastajat televisio-ohjelman norjalaiset tähdet tekevät vierailun tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Mukana on myös surmapalloajajat Cage Riders sekä FMX-Show Sebastian Westberg ja katumoottoripyörätaitaja Niko Säkkinen. Ohjelma tarkentuu vielä kesän mittaan.

Tractor Pulling SM-osakilpailu ratkotaan Power Truck Show’n yhteydessä

Power Truck Show’ssa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa tractor pullingin SM-osakilpailu. Maailman hevosrikkainta moottoriurheilua on tarjolla kahtena päivänä kahdeksassa eri luokassa. Mukana ovat Suomen tractor pullingin parhaimmisto. Luvassa on jännittävä ja tiivistunnelmainen SM-osakilpailu. Myös tieliikenteessä olevat kuorma-autot näyttävät voimansa Power Truck Show’n omassa truck pulling -kilpailussa.

Elämyspuisto Powerpark

Power Truck Show on järjestetty alusta saakka ainutlaatuisessa näyttely-ympäristössä, jonka kaltaista ei muualta löydy. Alue saa kiitosta kaikilta messuvierailta niin upeasta miljööstä kuin siisteydestä. Jos aikaa on, niin puuhaa löytyy myös esimerkiksi kartingradalta tai huvipuistosta. Huvipuistoon on ilmainen sisäänpääsy tapahtuman aikana. Palace-halli on kokenut muodonmuutoksen talven aikana ja siellä järjestetään tänä vuonna entistä rokkaavampi Rock Night -iltatapahtuma.

 

Europörssi