Räätälöityjä täyden palvelun ratkaisuja

Kolmannen polven yrittäjä Ville Fingerroos kehitti asennus- ja haalauspalvelun, joka toimii kellon ympäri mitä vaativimmissa kohteissa.

Kolmannen polven yrittäjä Ville Fingerroos kehitti asennus- ja haalauspalvelun, joka toimii kellon ympäri mitä vaativimmissa kohteissa.

-Meidän konseptilla haalauspalveluita tarjoavia yrityksiä ei Suomessa oikeastaan ole. VF-Haulingin idea on tarjota asiakkaalle täydellinen toimitusratkaisu haastavissakin tilanteissa. Sitä varten meillä on omaa, tehokasta kalustoa ja teemme itse tarvittavat nostoapuvälineet. Samalla tilauksella saa kuljetukset ja asennuksenkin, aloittaa Ville Fingerroos.

Konsepti on osoittautunut toimivaksi. Oman kaluston ja osaavan henkilökunnan ohella yritys työllistää useita luotettaviksi ja osaaviksi osoittautuneita alihankkijoita.

– Yksi erikoisalamme on myymäläasennukset, esimerkiksi elintarvikemyymälöihin asennettavat kylmälaitteet. Ne eivät yleensä mahdu ovista sisälle, joten tiimimme irrottaa tarvittaessa ikkunan tai järjestää muun kulkuväylän. Sitten laitteet nostetaan kurottajalla esimerkiksi ikkunasta sisään, minkä jälkeen meidän tiimi nostaa sen pystyyn, siirtää paikoilleen ja asentaa käyttövalmiiksi.

Säännöllisesti VF-Hauling kutsutaan apuun, kun joku muu toimija on unohtanut jotain tai ei pysty tekemään sitä, mitä on tilattu ja luvattu.

– Siinä vaiheessa kun vaativassa haalauskeikassa, esimerkiksi tehtaiden tuotantokoneiden asennuksessa jokin tökkää pahasti ja tarvitaan apua, niin alalla tiedetään aika hyvin mistä sitä kannattaa kysyä. Me palvelemme 24/7 ja meiltä saa aina ratkaisun, painottaa Fingerroos.

Dieci kalustoksi

– Me ollaan tunnettu Parviaisen Juhan kanssa varmaan parikymmentä vuotta ja Dieci on tullut tutuksi vuosien varrella. Kun alettiin päättää VF-Haulingin kalustohankinnoista, niin Juha järjesti meille koeajotilaisuuden Diecin tehtaalle. Siellä kun sai koeajaa eri malleja, niin aika pian hahmottui meidän käyttöön sopivimmat, kertoo Ville Fingerroos.

Tätä kirjoittaessa VF-Haulingin Dieci-konekanta käsittää kolme ympäripyörivää Pegasus 40.25:ä ja yhden Apollo 25.6R:n. Oikein raskaaseen työhön yhtiöllä on tarjota 25-tonninen Valmet.

Perheyrityksen vahvuus

Diecin maahantuoja Parviainen Heavy Oy aloitti reilu vuosi sitten kurottajiin erikoistuneena monimerkkikorjaamona. Pohja oli vahva, omistaja Juha Parviainen oli pyörittänyt reilun vuosikymmenen omaa kuljettajapalveluyritystään.

– Sen aikana tuli Dieci tutuksi, meillä oli kymmeniä koneita ja kävin monta kertaa tehtaalla. Kun olin aloittanut Parviainen Heavyn, niin aika pian Dieciltä soitettiin ja kysyttiin, josko voisin aloittaa Suomen maahantuojana, valaisee Parviainen.

Syyksi Parviainen arvelee italialaisia arvoja, perheellä on tärkeä rooli. Ja perheyrityksenä Dieci arvostaa kasvollista yrittäjyyttä.

– Päätös oli helppo, sillä tunsin koneet ja valmistajan ja tiesin ne luotettaviksi. Marraskuusta 2018 ollaan oltu virallinen Diecin maahantuoja.

Muutamassa kuukaudessa Parviainen on kehittänyt Suomen liki täysin kattavan huoltoverkoston, Diecin huoltopalveluja on tarjolla Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Tuusulassa. Pohjanmaalle haetaan yhteistyökumppania. Juha Parviainen sanoo olevansa lähdössä jo lähiviikkoina keskustelemaan aiheesta.

– Viimeksi toissapäivänä meiltä lähti huoltoauto Ilmajoelle, jossa asiakas ei oikein saanut kalibroitua konetta pikku korjauksen jälkeen. Yritin neuvoa puhelimessa, mutta hommaa ei saatu valmiiksi. Meillä on kaksi täysin varustettua huoltoautoa ja mies lähti sillä asiakkaan luo. Tulihan siinä asentajan päivälle pituutta, mutta homma hoidettiin, taustoittaa Parviainen.

Kalibroinnin epäonnistumisen syyksi paljastui asiakkaan väärin päin asentama rajakytkin.

– Kun on itsellä kokemusta alan kurottajapalveluita tarjoavana yrittäjänä, niin tiedän miten asiakasta pitäisi palvella. Varaosienkin hintataso saattaa olla alan edullisin, millä varmistetaan asiakkaan halu ostaa alkuperäinen, varmasti koneeseen sopiva varaosa. Niillä varmistetaan koneen moitteeton toiminta, painottaa Juha Parviainen.

 

Lisätiedot
VF-Hauling Oy www.vf-hauling.fi Ville Fingerroos, 0400 748 647 Dieci-kurottajat Parviainen Heavy Oy info@parviainenheavy.fi Juha Parviainen, 0400 258 176
https://parviainenheavy.fi