Tavo avasi raskaan kaluston varaosamyymälän Jyväskylään

Raskaan kaluston varaosien ja tarvikkeiden maahantuontiin sekä tukku- ja vähittäismyyntiin erikoistunut TAVO Oy on avannut myymälän Jyväskylään.

Raskaan kaluston varaosien ja tarvikkeiden maahantuontiin sekä tukku- ja vähittäismyyntiin erikoistunut TAVO Oy on avannut myymälän Jyväskylään.

Uusi myymälä on Tampereella vuonna 1976 toimintansa aloittaneen yrityksen viides toimipaikka. Aiemmin TAVO on perustanut myymälän Seinäjoelle, Vaasaan ja Ouluun. Jyväskylän toimipaikka sijaitsee vilkkaalla Seppälänkankaan teollisuus- ja liikealueella Jyväskylän pohjoispuolella osoitteessa Kuormaajantie 46. ”Laajenevalle alueelle on keskittynyt paljon alan toimijoita, mikä oli ratkaisevaa paikan valinnassa”, kertoo TAVOn myyntipäällikkö Marko Äikäs. ”Jyväskylä on vilkas liikenteen solmukohta, jossa koimme tarpeelliseksi olla mukana paikan päällä tarjoamassa palvelujamme raskaan liikenteen ammattilaisille. Keski-Suomen alueella meillä on ollut jo pidemmän aikaa paljon asiakaskuntaa.” Kiinteistö räätälöitiin vastaamaan varaosamyymälän tarpeita ja piha-alueella on helppo liikkua raskaalla kalustolla. Myymälästä löytyy kattava perusvarasto, jota mukautetaan ja kehitetään asiakaskunnan tarpeiden perusteella. ”Ammattitaitoisen ja asiantuntevan henkilöstön saaminen myymäläämme antaa loistavan lähtökohdan toiminnan aloittamiseen Jyväskylässä”, sanoo Äikäs.

TAVO OY – TAMPEREEN AUTOVARAOSA

• vuonna 1976 perustettu raskaan kaluston varaosien ja tarvikkeiden maahantuonti-, tukku- ja vähittäismyyntiyritys

• Tapio Korpisen ja Perttu Laakson omistama perheyritys

• toimipaikat: Tampere (1976), Seinäjoki (2013), Vaasa (2015), Oulu (2019), Jyväskylä (2020)

• yhteistyösopimuksia suurien ensiasennusvalmistajien kanssa

• Korpisen ja Laakson omistuksessa myös TAV-vetolaitteita Ylöjärvellä valmistava M. Korte Oy

 

Lisätiedot

www.tavo.fi