Telakonepäivät oli jälleen menestys

Yksi kevään varmoja merkkejä on Suomen Telakoneen järjestämät Telakonepäivät. Tänä vuonna kevät potkaistiin käyntiin Humppilassa jo 18. kerran. Hyundain menestystarina sai myös päivien aikaan jatkoa, sillä tapahtumassa luovutettiin 20 uutta Hyundaita.

Yksi kevään varmoja merkkejä on Suomen Telakoneen järjestämät Telakonepäivät. Tänä vuonna kevät potkaistiin käyntiin Humppilassa jo 18. kerran. Hyundain menestystarina sai myös päivien aikaan jatkoa, sillä tapahtumassa luovutettiin 20 uutta Hyundaita.

Tämän vuoden Telakonepäivät järjestettiin 6.–7.4. vaihtelevassa säässä, mutta alan ihmiset ovat karaistunutta porukkaa, eivätkä edes sateet saa heitä jättämään tätä perinteikästä tapahtumaa väliin. – Tämän vuoden Telakonepäivillä luovutimme asiakkaillemme paljon uusia koneita. Näiden lisäksi kysyntä erityisesti hinta-laatusuhteeltaan markkinoiden parasta edustavaa Hyundai-mallistoa kohtaan oli tapahtumassa ilahduttavan vireää ja myyntimiehillämme onkin riittänyt mukavasti puuhaa Telakonepäivillä saatujen tarjouspyyntöjen puitteissa, iloitsee Suomen Telakone Oy:n toimitusjohtaja onnistuneen tapahtuman jälkimainingeissa.

Iso piha, iso valikoima ja paljon yhteistyökumppaneita

Iso piha, iso valikoima ja paljon yhteistyökumppaneita

Telakonepäivät ovat vuosien saatossa kehittyneet tapahtumaksi, joka houkuttelee myös paljon alan yhteistyökumppaneita mukaan. Uusien koneiden rinnalla Telakoneen kahden hehtaarin tontilla on yli 200 vaihtokonetta ja tämä valikoima yhdistettynä varsin monipuoliseen yhteistyökumppanien valikoimaan rakentaa tapahtumasta magneetin, joka houkuttelee vuosittain yli 3 000 kävijää.

– Talouden hyvä vire näkyi tämän vuoden tapahtumassa. Hyvään nosteeseen meillä on tarjota todella kilpailukykyinen kattaus koneita – uusia tai käytettyjä. Me myös tunnemme vuosikymmenten kokemuksella asiakaskentän sekä ymmärrämme ja pystymme vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Tapahtuman jälkeen elämä jatkuu ja meillä on täällä Humppilassa tavallaan Telakonepäivät joka päivä, joten kannattaa ottaa meihin yhteyttä ja kurvata tänne tutustumaan tuotteisiin ja palveluihimme, kehottaa Matti Rautionmaa.

 

Lisätiedot

www.telakone.com