Volvo ja Renault Trucks myöntää asentamilleen varaosille kahden vuoden täystakuun

Aitojen Volvo- ja Renault Trucks -varaosien takuu paranee entisestään, kun 1.1.2018 alkaen merkkihuollon asentamille varaosille myönnetään kahden vuoden täystakuu. Takuu kattaa varaosat, työt ja seurannaisvauriot.

-Aidot merkkivaraosat ovat aina asiakkaille paras ja tuottavin vaihtoehto ja ne tarjoavat eniten rahalle vastinetta. Asennettujen varaosien kahden vuoden täystakuu tarjoaa parhaan mahdollisen turvan, kertoo Volvo Finland Ab:n jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm.

Täystakuu on ilman kilometrirajoituksia. Aikaisemmin takuu oli yhden vuoden pituinen. Takuu koskee myös Volvon alkuperäisiä vaihto-osia ja lisävarusteita.

Takuu kattaa varaosien ja työn lisäksi seurannaisvauriot. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Volvon tai Renaultin huollossa asennettu osa, esimerkiksi kiertokanki, rikkoo moottorilohkon, asiakas saa myös lohkon ja muut vaurioituneet osat vaihdettua takuun korvaamina. Lisäksi hinaukset kuuluvat takuun piiriin.

Volvo pysyy Volvona ja Renault Renaultina

Volvo-merkkihuollossa ammattitaitoiset mekaanikot tekevät asennustyöt ja henkilökunnan osaamisesta pidetään huolta jatkuvalla kouluttamisella. Lisäksi Volvon huoltopisteissä on tehokkaat diagnostiikkajärjestelmät, kaikki tarvittavat erikoistyökalut ja ajantasaiset huolto-oppaat.

– Kun osaavat mekaanikot asentavat laadukkaat osat oikein, kuorma-auto toimii paremmin. Alkuperäiset osat ovat taatusti yhteensopivia, eikä asentajien tarvitse kikkailla. Tämä säästää aikaa ja rahaa huolloissa, Lindholm sanoo.

Aidot Volvo-varaosat ovat pitkän ja huolellisen tuotekehitysprosessin lopputulos. Ne on suunniteltu ja valmistettu yhteensopiviksi Volvo-kuorma-autojen kanssa. Juuri tämä on alkuperäisen varaosan etu: se on varta vasten kehitetty ja räätälöity Volvo-kuorma-autoa varten.

– Aitojen Volvo-varaosien saatavuus ja logistiikka ovat kunnossa. Suomessa on varaosien tukivarasto. 95 prosenttia varaosista, joita ei löydy huoltopisteistä, voidaan toimittaa seuraavaksi aamuksi. Varaosien erinomainen saatavuus kattaa myös vanhemmat mallit, valaisee Lindholm.

Renault – turvallinen ostaa ja käyttää

Kaikki alkuperäiset Renault Trucks -komponentit ja -osakokonaisuudet testataan tiukkojen laatuvaatimusten mukaisesti. Pitkän ja huolellisen tuotekehitysprosessin lopputuloksena valmistuu taatusti mittatarkka ja kestävä, Renault Trucks -kuorma- ja -pakettiautojen kanssa takuuvarmasti yhteensopiva varaosa.

– Renault Trucks on tällä hetkellä ainoa hyötyajoneuvovalmistaja, joka tarjoaa näin kattavan täystakuun sekä kuorma- että pakettiautojen varaosille. Uusi täystakuu on selkeä osoitus siitä, että luotamme tuotteisiimme ja palveluihimme sekä luonnollisesti myös asiakkaisiimme, vakuuttaa Renault Trucks Suomen myyntijohtaja Pasi Gerpe.

Laaja palveluverkosto, korkea käyttöaste

Renault Trucks myynti- sekä auktorisoitu huolto- ja korjaamoverkosto kattaa koko Suomen. Huolto- ja korjaamopalveluja tarjoavat Volvo Trucks Centereiden lisäksi myös verkostoon kuuluvat yksityiset jälleenmyyjät: Käyttöauto Trucks, Wetteri Power, Auto-Kilta Trucks, Raskaspari ja HF-Autohuolto.

Merkkihuollossa ammattitaitoiset mekaanikot tekevät asennustyöt ja henkilökunnan osaamisesta pidetään huolta jatkuvalla kouluttamisella. Lisäksi Renault Trucks -huoltopisteissä on tehokkaat diagnostiikkajärjestelmät, kaikki tarvittavat erikoistyökalut ja ajantasaiset huolto-oppaat.

– Kun osaavat ja motivoituneet mekaanikot asentavat laadukkaat osat oikein, kuorma-auto toimii paremmin. Alkuperäiset osat ovat taatusti yhteensopivia. Tämä säästää aikaa ja rahaa huolloissa sekä parantaa kaluston käyttöastetta, Volvo Finland Ab:n jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm kertoo.

Alkuperäisten Renault Trucks- ja Volvo-varaosien saatavuus ja logistiikka ovat kunnossa. Suomessa oleva varaosien tukivarasto pitää sisällään kaikkien auton liikkumisen kannalta välttämättömien huolto- ja varaosien lisäksi runsaan määrän erikoisosia sekä tarvikkeita nopeaan toimitukseen.

– Mikäli tarvittavaa osaa ei heti löydy huoltopisteestä, se voidaan toimittaa jopa seuraavaksi aamuksi. Varaosia on erittäin hyvin saatavilla uusien mallien lisäksi myös iältään vanhempaan hyötyautokalustoon, Lindholm lisää.

Lisätiedot

www.volvotrucks.fi, www.renault-trucks.fi

EP_Taloustutkimus_750x600