Puunkuormaajamestari-kiertue järjestetään jo 35. kerran

Cargoteciin kuuluva Hiab sekä Volvo Trucks ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry yhteistyökumppaneineen lähtevät elokuussa kiertueelle etsimään Puunkuormaajamestareita vuosimallia 2020.

Cargoteciin kuuluva Hiab sekä Volvo Trucks ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry yhteistyökumppaneineen lähtevät elokuussa kiertueelle etsimään Puunkuormaajamestareita vuosimallia 2020.

Kyseessä on alallaan tunnetun ja erittäin suositun ammattitaitokilpailun 35. juhlavuosi. Osakilpailut järjestetään kattavasti ympäri Suomen 11 eri paikkakunnalla ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa kisataan myös Power Truck Showssa 14.-15.8.2020.

“Olemme ilahtuneita siitä, että Power Truck Show halusi panostaa tapahtumaan ja järjestää meille hienot puitteet keskeisellä paikalla. Koko perheen tapahtuman kiinnostavuus mahdollistaa kilpailijoille ja kannustusjoukoille tulla osallistumaan kisaan kauempaankin. Power Truck Showssa ovat yhteistyökumppanien edustajat tavattavissa ja yleisö pääsee tutustumaan samalla alamme parhaimpiin tuotteisiin ja palveluihin,” kertoo aluemyyntipäällikkö Janna Wolin Hiabilta.

Puunkuormaajamestari-osakilpailut ovat alan ammattilaisille avoin tapahtuma ja kilpailu, jossa ratkaisee puutavaranosturilla kuormaamisen aika ja tarkkuus. Tänä vuonna finaaliin pääsee 10 parasta miestä kaikkien osakilpailujen loppuaikojen perusteella sekä 6 parasta naista. Kilpailuun ilmoittautuminen toimii paikanpäällä kilpailuaikana. Tarkemmat aikataulut informoidaan kevään kuluessa.

Puunkuormaajamestari 2020 yhteistyökumppaneina toimivat:

Alucar Oy

Black Bruin Inc.

BPW Kraatz Oy

Hawe Finland Oy

Jyki Oy

Michelin Nordic Suomi

MKY Ry

OP

Oy Teboil Ab

Skf Oy

Tamtron Oy

 

Lisätiedot
Puunkuormaajakiertueen tarkemmat aikataulut ja uutiset ovat seurattavissa Facebookissa, osoitteessa sekä Instagramissa #puunkuormaajamestari
www.facebook.com/puunkuormaajamestari

MAN