Bomagit nyt KoneKanervalta

Tärylevyjen erikoisliike KoneKanerva on laajentanut merkkivalikoimaansa ja tehnyt maahantuontisopimuksen Bomagin Light Equipment -divisioonan kanssa. Valikoima kattaa tärylevyt ja -vasarat sekä käsikäyttöiset jyrät. Myyntipäällikkö Pauli Kanerva huokuu tyytyväisyyttä:

– Bomagin edustuksen saanti on meille valtavan suuri asia. Näin ison päämiehen kiinnostus antaa vahvan signaalin siitä, että meihin luotetaan ja kaltaisemme tärylevyjen erikoisliikkeen kanssa halutaan toimia. Suhtaudumme tähän suurella innolla ja yritämme olla luottamuksen arvoisia.

– Jälkimarkkinointi on Bomagilla lähes autotehtaiden tasoa ja ehkä jopa alansa parasta maailmassa. Esimerkiksi huolloissa kaikille laitteille saadaan yksilöllinen huoltohistoria, johon päästään laitteen QR-koodin avulla käsiksi suoraan jokaisesta huoltopisteestä. Ison valmistajan muskeleista on tietysti muutakin hyötyä, esimerkiksi toimitusvarmuudessa. Lisäksi malliston laajuuden ansiosta voimme tarjota konetta kaikkiin niihin tarpeisiin, joihin kevyellä kalustolla voidaan ylipäätään vastata.

Viime kuukaudet ovat olleet työntäyteisiä, eikä tulevaisuus ole tuomassa asiaan helpotusta. Eikä sille koeta olevan tarvettakaan.

– Tähän asti olemme käyneet intensiivisesti tuote- ja myyntikoulutuksia läpi. Suuri osa koulutuksista on tehty netin välityksellä etänä, mutta myös Bomagin tilat ovat tulleet tutuiksi. Bomagilla esimerkiksi oli yli 1200 myyjän yhteinen tuotetestaus- ja esittelytilaisuus vastavalmistuneessa Boppardin jälkimarkkinointikeskuksessa.

– Tällä hetkellä teemme vielä viimeisiä valmisteluja ennen ensimmäisiä varastotoimituksia, jotka tapahtuvat jo tänä vuonna. Otamme 5-8 mallia varastoon nopeita toimituksia varten ja loput tuotteet myydään toimitusmyyntinä. Kaiken tämän tavoitteena on päästä tekemään itse myyntiä mahdollisimman hyvin asiakkaita palvellen.

– Seuraavaksi pakkaamme koneita autoon ja viemme ne näytille asiakkaiden luokse. Tarjoamme mahdollisuuksia koekäyttöön ja annamme koneiden puhua puolestaan. Konemyynnissä ei ole oikoteitä, varsinkin kun merkki on meille uusi. Tavoitteena on rakentaa luottamusta meitä ja koneita kohtaan niin, että voimme saavuttaa markkinaosuuksia, jotka vastaavat muiden Pohjoismaiden tasoa, Kanerva kertoo.

Myös Bomagin Light Equipment -divisioonan Euroopan myyntipäällikkö Nikolai Feldenkirchen näkee tulevaisuudessa paljon mahdollisuuksia.

– Näemme Suomessa merkittävää kasvupotentiaalia ja mielenkiintoiset markkinat. Vahvistamme näkyvyyttä ja tulemme olemaan entistä enemmän esillä. Olemme kehittäneet myyntiorganisaatiota koko Euroopassa ja tavoitteenamme Suomessa on olla yhdessä KoneKanervan kanssa markkinoiden ykkönen, toteaa Feldenkirchen.

Kuten jo todettua, on KoneKanervalla selvä suunnitelma jatkosta. Sen lisäksi myös pidemmän tähtäimen yleiset periaatteet ovat selvillä.

–- Kun pääsee tekemään töitä tämänlaisen huippubrändin ja maan tiivistämisen jättiläisen kanssa, on vain oltava nöyrä. Teemme pitkäjänteistä työtä asiakkaiden hyväksi ja aina mahdollisimman hyvin, päättää Kanerva.

Lisätiedot

KoneKanerva Oy

Pauli Kanerva

040 829 0001

pauli@konekanerva.fi

www.konekanerva.fi

www.bomag.com/world/