GLi vastaa päästöttömän liikenteen haasteeseen ottamalla käyttöön sähköisen kuorma-auton lähijakeluun

GLi Yhtiöiden tavoitteena on puolittaa kuljetuksista johtuvia päästöjä. Hyvä tapa on optimoida kuljetukset siten, että autoilla ajetaan täysillä kuormilla ja minimoiden ylimääräistä ajoa. Uusiutuva diesel on myös oivallinen tapa päästöjen vähentämiseksi. GLi pyrkii toiminnassaan huomioimaan kaikki edellä mainittujen lisäksi myös sähköiset tavat kuljettaa rahtia. Ensimmäinen sähköllä toimiva jakeluauto yrityksellä on Renault Trucks D E-Tech, josta GLi Yhtiöillä on varsin positiivisia kokemuksia.

GLi otti käyttöönsä ensimmäisen täysin sähköllä toimivan kuorma-auton Tampereen talousalueella tapahtuvaan jakeluun tämän vuoden syyskuussa. Autolle luvataan kantamaa yli 200 km ja latausnopeus on vähintäänkin riittävä, jotta autoa voidaan käyttää useamman tunnin päivässä. – Ajoneuvo korvaa entisen dieselkäyttöisen kuorma-auton ja näin saamme päästöt kyseisellä reitillä nollaan, kertoo kehitysjohtaja Rami Keinänen, ja jatkaa: – Ajoneuvon hankintahinta on huomattavasti dieselkäyttöistä suurempi ja osa kuluista on korkeampia kuin vastaavan dieselkäyttöisen, jotka yhdessä muiden kohonneiden kustannusten takia toivat lisähaastetta investointiin. Auton käyttömukavuus yhdistettynä päästöttömään liikenteeseen ja asiakkaiden omat tahtotilat puolsivat kuitenkin ehdottomasti hankintaa. Olemme tilanneet toisen vastaavanlaisen auton, jonka on tarkoitus tulla liikenteeseen alkuvuodesta 2023.

Kantama riittää jakelutehtäviin

Keinäsen mukaan sähköllä toimivan kuorma-auton Renault Trucks D E-Tech kantama noin 250 km riittää hyvin sillä suoritettaviin jakelutehtäviin. – Auto ladataan täyteen terminaalissa ja päivän aikana terminaaleissa tapahtuviin lastauksiin ja purkuihin käytetty aika hyödynnetään myös latauksiin. Näillä toimin Renaultin toimintasäde riittää hyvin koko 12 tunnin työpäivän ajaksi, eikä polttoainetankkauksiin kulu aikaa laisinkaan. Keskimäärin tällä autolla jakelutehtävissä on noin 30 pysähdystä päivän aikana, parhaina päivinä 35.

Edulliset käyttökustannukset

– Vaikka sähköllä toimivan kuorma-auton hankintahinta ja vakuutusmaksut ovat huomattavasti korkeammat kuin vastaavan polttomoottorikäyttöisen, säästöä saavutetaan käytössä, kun ei tarvitse tankata kallista polttoainetta, valaisee Keinänen.  

Kuskit kiittelevät

Renault Trucks D E-Tech on käyttäjilleen mieleinen kumppani. – Verrattuna dieselautoon tämä sähköllä toimiva Renault Trucks D E-Tech on paljon parempi auto kaupungissa; se on paljon rivakampi ja nopeampi käyttää ja hidastin / jarrutustoiminto tekee ajosta miellyttävää. Hidastin lataa myös aina lisämatkaa ja esimerkiksi eilisellä kierroksella matkaa kertyi 143 km ja akussa oli vielä jäljellä 40 %. Nämä lukemat toteutuivat nollakelissä. Kaupungissa matalissa nopeuksissa sähköauton kantama on pitkä, vaikka pysähdyksiä ja kiihdytyksiä tulee useita, kertoo Jussi Syrjälä kuljettajakokemuksiaan.

Päästöjä alas 10 % per vuosi

GLi Yhtiöiden menestyksen moottoritie – GLi Way to Go määrittelee tavoitteekseen pitkät asiakassuhteet, nolla vahinkoa, olla haluttava ja varma työpaikka ja toiminta tähtää kohti päästöttömyyttä. – Tavoitteemme on joka vuosi vähentää CO2-päästöjä 10 %. Yksi osa tätä suunnitelmaa ovat nollapäästöiset sähköllä toimivat autot, mutta tavoitteemme saavutetaan kokonaisvaltaisesta tavastamme toimia. Pitkän linjan raskaat ajoneuvot kulkevat edelleen dieselpolttoaineella ja näihin pyritään valitsemaan mahdollisimman pienipäästöiset ajoneuvovaihtoehdot. Myös uusiutuvien fossiilisten polttoaineiden käytöllä pyritään alentamaan päästöjä. Tärkeää osaa näyttelevät myös itse kuljetusprosessit ja niissä keskitytään ajotapaseurannan avulla vähentämään päästöjä kuten myös reittioptimoinnilla, kiteyttää Keinänen.

GLi Yhtiöt Oy
kehitysjohtaja Rami Keinänen
puh. 045 323 1929
www.gli.fi

– Tavoitteemme on vähentää joka vuosi CO2-päästöjä 10 %. Yksi osa tätä suunnitelmaa ovat nollapäästöiset sähköllä toimivat autot, kertoo kehitysjohtaja Rami Keinänen.
K-Auto_MAN_Fast