Kauko-ohjattavalla kokonaisratkaisulla kaideasennuksia

Railtech Oy hankki tiekaiteiden asennukseen kauko-ohjattavan ratkaisun, jossa kuski operoi kokonaisvaltaisesti auton ulkopuolelta ohjaamalla kauko-säätimellä autoa, nosturia sekä keulassa olevaa lyöntilaitetta. Kokonaisuuden toimittamisesta vastasi Niemi-Korpi.

Railtech on kotimainen kaideasennukseen ja -urakointiin erikoistunut yritys. Vaikka yritys onkin tuore, on sen tekijöillä vuosien kokemus alalta ja vankat hartiat toteuttaa laadukkaasti, nopeasti ja tehokkaasti mittavia urakoita.

– Teemme työtämme omistautuneesti ja otamme vaativatkin haasteet vastaan. Kehitämme jatkuvasti uusia ja tehokkaampia tapoja toimia, kertoo toimitusjohtaja Tommi Kiivinen, ja jatkaa: 

– Pidämme huolta yrityksemme tärkeimmästä voimavarasta – osaavista tekijöistä. Henkilökuntamme on ammattitaitoista ja ammattiylpeys näkyy työmme jäljessä.

Vastuullinen kotimainen

Railtech panostaa kotimaisuuteen. – Meille on kunnia-asia maksaa veromme Suomeen. Kotimaisten yritysten suosiminen on tärkeä teko hyvinvointiyhteiskuntamme hyväksi.

Vastuullisena yrityksenä Railtech ottaa toiminnassaan huomioon myös ympäristön. – Haluamme jättää jälkeemme mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen tekemällä ympäristön kannalta järkeviä ratkaisuja – oli kyse sitten isoista tai pienistä päätöksistä, avaa Kivinen yrityksen arvomaailmaa.

Automatisoitua kaideasennusta Niemi-Korven ratkaisuilla

Railtech hankki tänä vuonna toisen kaideasennusketjukalustonsa, jonka toimittajaksi valikoitui Niemi-Korpi. – Niemi-Korpi toimitti meille viime vuonna ensimmäisen kauko-ohjatun kaiteiden lyöntiautomme. Sen toteutus onnistui erinomaisesti. Sillä oli suuri merkitys tämän vuoden investointia tehtäessä, jossa hankimme koko ketjun, eli lyöntiauton ja myös törmäysauton (tyynyauton) Niemi-Korvelta. Lisäksi omistuspohjallamme on hyviä aiempia kokemuksia Niemi-Korvesta erilaisten kalustoratkaisuiden toimittajana, joten pystyimme rauhallisin mielin luottamaan tällaisen erittäin haastavan automatisoidun kokonaisuuden toimittamisen Niemi-Korven osaaviin käsiin, avaa Kivinen toimittajaratkaisun valintaa.

Tyynyauto kulkee aina lyöntiauton perässä takaamassa kaideasennuksiin turvalliset olosuhteet. Uuteen ketjuun myös tyynyauton toimittajaksi valikoitui Niemi-Korpi.

– Niemi-Korvella on hyvät toimintamallit ja palvelu ensiluokkaista; täydellinen palvelupaketti, jossa kokonaisuus toimii. Niemi-Korpi otti tämän uuden ketjun toimituksessa kokonaisvastuun koko projektin läpiviennistä, eli saimme koko paketin samasta paikasta. Projektin toteutus onnistui erinomaisesti, kiittelee Kivinen. 

Lyöntiautoksi valikoitui Niemi-Korven arsenaalista noin 50 tkm ajettu vuoden 2021 Mercedes-Benz Actross 26430 Euro 6 seitsemän metrin alumiinilavalla ja 19 tnm Palfinger-nosturilla varustettuna. Tämä lähes uudenveroinen Mersu varusteltiin myös automaattiajolla, jossa kuljettaja voi ohjata autoa ulkopuolelta kaukosäätimellä. Operaattori, eli auton kuljettaja, voi myös ohjata kaukosäätimellä nosturia ja auton edessä olevaa suomalaisen Rockrobot Oy:n kehittämää ja valmistamaa lyöntilaitetta. 

Tiekaiteiden asennus tapahtuu kauko-ohjatulla ratkaisulla seuraavasti. Auton ulkopuolella operoiva kuljettaja ohjaa autoa ja tolpan lyöntilaitteistoa, sekä kaiteiden nostoa asennuspaikalle. Kaikkia toimintoja hallitaan kaukosäätimellä. Auto on rakennettu matalaksi, jotta 12 metriset kaidejohteet saadaan ”makaamaan” auton yli. 

Tyynyauto kulkee aina lyöntiauton perässä takaamassa kaideasennuksiin turvalliset olosuhteet. Tähän uuteen ketjuun myös tyynyauton toimittajaksi valikoitui Niemi-Korpi. Tämä törmäystyynyin varusteltu kuorma-auto on vuosimallin 2016 Volvo. 

Kaikki Niemi-Korvelta Railtechin hankkimat ajoneuvot ovat päästöluokiltaan Euro 6.

Railtech uuden teknologian pioneerina

– Tämän uuden lyöntiautomme teknologia eroaa ensimmäiseen lyöntiautoomme lyöntilaitteen osalta. Tässä uudessa ratkaisussa on alalla ensimmäisenä toteutettu ratkaisu, jossa laitteistolla pystytään portaattomasti operoimaan auton keulasta kummallekin puolelle autoa ja kuljettamaan asennustarvikkeita. Tämä ratkaisu luonnollisesti parantaa kilpailukykyämme, ja osoittaa meidän tahtotilaamme kulkea alan edelläkävijöiden etulinjassa. Pystymme tällä ratkaisulla tuottamaan kaideasennuksissa maksimaalisen etenemän päivässä, kohteesta riippuen jopa kilometrin päivässä. Työn tehokkuus tukee myös vastuullisuuttamme: mitä tehokkaammin kykenemme toimimaan sitä pienemmän hiilijalanjäljen muodostamme, arvioi Kivinen.

Hyvä tilanne ja näkymät

– Kauko-ohjattavuus lisää kilpailukykyämme, sekä työntekijöiden turvallisuutta. Sen hyödyntäminen tukee laatimaamme strategiaa, jossa tavoitteenamme on olla yksi suurimmista kaideyrityksistä Suomessa vuonna 2026. Suunnitelmissamme on hankkia yksi asennusketju (lyönti- ja tyynyauto) per vuosi. Samassa suhteessa kasvaa tämänhetkinen 8 ammattilaisemme joukko: palkkaamme jatkossa 2–4 uutta osaajaa vuosittain, visioi Kivinen, ja jatkaa: – Tilanne on tällä hetkellä hyvä. Toukokuussa alkanut tilikausi lähti todella pirteästi käyntiin. Töitä on hyvin, ja näkymät koko tilikauden loppuun ovat hyvät. Etenemme strategiamme mukaisessa tavoitteessa, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin panostamalla vankan osaamisen omaavaan henkilöstöömme ja ympäristöystävällisten ratkaisuiden tuottamiseen.

Railtechin uudessa lyöntiautossa on alalla ensimmäisenä toteutettu ratkaisu, jossa laitteistolla pystytään portaattomasti operoimaan auton keulasta kummallekin puolelle autoa ja kuljettamaan asennustarvikkeita.
MAN