KAVA-kallistusmittari on suunniteltu ja valmistettu Suomessa – on siten myös Avainlippu-tuote; KAVA-kallistusmittari sopii moneen käyttöön

KAVA-kallistuksenvalvonta helpottaa, nopeuttaa ja tuo selviä kustannussäästöjä monissa käyttökohteissa. Kauhaan, apukauhaan, porapuomiin, tielanaan, lanaan tai siirrettäviin rakennuselementteihin kiinnitettävä mittari mittaa kallistukset kahteen suuntaan ja kallistuskulman tiedot välittyvät reaaliajassa ohjaamoon.

KAVA:n kehittäjä Hannu Impiö on ollut positiivisesti yllättynyt kehittämänsä kallistumismittarin saavuttamasta suosiosta ja erityisesti siitä, että mittarin käyttö sopii moniin eri käyttökohteisiin ja -tarpeisiin. – KAVA-kallistusmittarin kehittäminen lähti alun perin liikkeelle asfalttipohjien tekijöiden tarpeista. Niissä töissä kaatojen teko tuo kovia vaatimuksia tarkkuuksiin ja siihen tarpeeseen haluttiin yksinkertaista, mutta toimivaa laitetta avuksi. Ensimmäiset versiot olivat langallisia, mikä toi tiettyjä haasteita mittarin toimintaan. Nykyään käytössä on langaton tekniikka ja vesitiivis anturi, jonka kiinnitys toteutetaan vahvalla magneetilla tai anturille erikseen suunnitellulla teräksisellä kiinnikesuojakotelolla. Mittarin asennus ja siirto koneesta toiseen käy helposti, kun työläitä kaapeleita ei ole ollenkaan, kertoo Hannu Impiö.

KAVA-kallistusmittari tarjoaa paljon hyötyjä käyttäjälleen. Se nopeuttaa ja helpottaa oikean kaadon tekemisessä esim. piha-alueiden ja kenttien muotoiluissa. Asfalttipohjien teossa mittarilla saadaan oikean kaadon teon lisäksi suurta hyötyä käytettävän massan määrän optimoinnissa.

”Voiko mittalaitteen asennus ja käyttö olla helpompaa?”

– Näin totesi eräskin KAVA-kallistusmittarin hankkinut ja sitä käyttänyt maanrakennusurakoitsija. Kallistusmittarin käyttäjäkokemukset ovat olleetkin todella positiivisia ja siihen on toki tuotteen kehitystyössä pyrittykin. Tuotteen käyttö on tehty mahdollisimman selkeäksi ja helpoksi. Käyttövalmis paketti käsittää anturin, näytön ja laturin. Näin käyttöönotto ja varsinainen käyttö on helppoa. Vain virrat päälle ja KAVA on käyttövalmis, vakuuttaa Impiö.

Oululainen Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy on käyttänyt KAVA-kallistusmittareita apunaan jo vuodesta 2007 lähtien. Jurvelinin Marko Piira kertoo, että tällä hetkellä heillä on käytössä kallistusmittari viidessä pyöräkuormaajassa. Pitkäaikaiseen kokemukseen perustuen Piira vakuuttaa mittarin helpottavan ja jouduttavan pihojen pohjien ja kallistusten tekemistä paljon. – Lapiomies on kyllä mukana varmistamassa, mutta laserilla ei tarvitse kallistuksia enää mitata, sillä KAVA tuo varmuuden oikean kallistuksen tekoon, vakuuttaa Piira.

Uusia käyttökohteita ja tuotekehitystä

Langaton tekniikka ja käyttäjien tarpeista lähtevä jatkuva kehitystyö on tuonut mukanaan paljon positiivisia yllätyksiä, jotka ovat yllättäneet mittarin kehittäjänsäkin positiivisesti. – Jos lähtötilanne on ollut se, että mittarilla varmistetaan oikeiden kaatojen teko esim. pihamuotoilujen ja tienpohjien teossa, niin ensimmäisenä ei tulisi mieleen, että mittarin avulla suunnataan poramasto oikeaan kulmaan tai asennetaan sähköpylväitä suoraan. Sellaistakin olen kuullut, että KAVA:n käyttöä on suunniteltu suurilla työmaanostureilla siirrettävien rakennuselementtikuormien suorassa pysymisen varmistamiseksi, naurahtaa Hannu Impiö.

KAVA oli liitettynä maanrakennuskoneen poramastoon joen yli tehdyssä työsiltaurakassa Oulussa. Koneen kuljettaja ja Destialle urakointia tekevä Risto Vahekoski kertoi, että kallistusmittarin avulla poramasto pystyttiin suuntaamaan oikeaan kulmaan kohteessa, jossa manuaalinen mittaaminen ei ole mahdollista. Poraaminen joen penkkaan sujui KAVA:n avulla erittäin hyvin ja porausvaiheessa näki koko ajan suunnan, missä pora pysyy. Vahekosken mukaan kova tärinäkään ei aiheuttanut haittaa millään tavalla. Hannu Impiön mukaan kallistusmittarin nykyaikainen anturitekniikka mahdollistaa häiriöttömän toiminnan tärinäolosuhteissakin.

Lisävarusteena on saatavilla esimerkiksi tiehöylään tai kauhaan kiinnitettävä mekaaninen kiinnikesuojakotelo, joka on valmistettu 6 mm paksusta teräksestä. Kotelo tarjoaa lisäsuojausta anturin käyttöön erittäin vaativissa olosuhteissa.

 

Lisätiedot
Prokit Oy Hannu Impiö, puh. 040 963 8123
hannu.impio@prokit.fi
www.prokit.fi

EP_Taloustutkimus_750x600