Koneunionille 15 uutta Takeuchia

Koneunion Oy on vahvistanut vuokrakone-kapasiteettiaan viidellätoista uudella Takeuchilla. Sinetti tälle Koneunionin historian suurimmalle konekaupalle käteltiin Metko-messuilla.

Vuokrausliiketoiminta maarakennuskoneiden sektorilla on kovassa kasvussa. Yksi vahvasti kasvava toimija tällä sektorilla on maarakennus- ja kiinteistöhuoltoalan ammattilaisille vuokraamiseen erikoistunut Koneunion Oy, joka palvelee asiakaskuntaa maanlaajuisesti kolmesta toimipisteestä käsin: Helsinki, Kempele ja Oulu. Ensi vuonna uusi toimipiste avataan myös Espooseen. 

Voimakkaaseen kysynnän kasvuun Koneunion on vastannut hankkimalla viime keväänä mm. viisi uutta kuuden tonnin kokoluokan Takeuchia, jotka luovutettiin maahantuoja HonkaTrading Oy:n toimesta keväisillä Maxpo-messuilla.

Messuilla sinetöidyille Takeuchi-kaupoille saatiin jatkoa syyskuussa Metko-messuilla, joissa Koneunion Oy ja HonkaTrading Oy tekivät sopimuksen viidentoista uuden Takeuchin toimituksesta, joista ensimmäinen kone TB2150R lähti heti messujen jälkeen Koneunionin laadukasta vuokrakonevalikoimaa rikastuttamaan.

Takeuchit tukemaan kasvua  

– Kysyntä ja sitä myötä myös kasvuvauhtimme on kaiken kaikkiaan tällä hetkellä kovaa ja etenkin ensi vuonna aloittavan Espoon toimipisteemme myötä haluamme laajentaa 50 koneen kaivukonevalikoimaamme. Vahvuutemme on joustavuus ja toimitusvarmuus, emmekä halua myydä ”ei-oota”. Näistä syistä johtuen halusimme isolla, historiamme suurimmalla viidentoista Takeuchi-koneen kertakaupalla vahvistaa edelleen valikoimaamme, kertoo hankinta- ja rahoituspäällikkö Kristian Komulainen.

Takeuchi osoittautunut toimintavarmaksi ja pidetyksi merkiksi 

15 koneen kaupassa Koneunion luonnollisesti pohti konevalintaa usean eri merkin kesken. – Keväällä ostamamme viisi Takeuchia saimme sovitulla aikataululla, ja meillä on hyviä kokemuksia merkin maahantuojasta HonkaTrading Oy:stä myös jälkimarkkinointipalveluiden osalta. Luonnollisesti nämä kokemukset painoivat vaakakupissa tämän mittavan kaupan yhteydessä, kuten myös Takeuchien hyvä laatu. Takeuchit ovat osoittautuneet erittäin toimintavarmoiksi ja kestäviksi, mitkä seikat ovat etenkin vuokrauskäytössä ensiarvoisen tärkeitä, sanoo operatiivinen johtaja Markus Myllyoja.

– Tärkeä asia vuokrausliiketoiminnassa on myös koneiden vaivaton käyttö. Takeuchit ovat miellyttäviä käyttää, helppoja omaksua ja ne ovat pidettyjä koneita vuokraajiemme keskuudessa, jatkaa Myllyoja.

Myös uutta Baumassa esiteltävää kolmossarjaa

Koneunion Oy:n tilaamasta viidestätoista uudesta Takeuchista kaksi on viidentoista tonnin kokoluokkaan asettuvaa mallia TB2150R, kaksi koneista on kahdeksan tonnin mallia TB280FR, neljä kappaletta kuuden tonnin luokkaan asettuvaa lyhytperäistä TB257FR ja peräti seitsemän koneista on Baumassa ensiesittelynsä kokevaa uutta kolmossarjaa edustavaa mallia TB335R.

TB335R on kompakti, lyhytperäinen kaivinkone, jossa on minimaalinen peränylitys, joten se on ihanteellinen ahtaiden kohteiden työskentelyssä. Se tarjoaa myös erinomaisen vakauden, jota harvoin löytyy lyhytperäisestä koneesta, sekä joustavat, intuitiiviset ohjaimet, jotka auttavat käyttäjiä selviytymään vaikeista töistä helposti. TB335R:n käyttöpaino on 3 760 kg, kauhan suurin murtovoima 27.1 kN ja suurin kaivuvoima 20.6 kN. Kaivinkoneen voimanlähteenä on EU Stage V -moottori, joka tuottaa 18.2 kW (24.4 hv) ja suurin vääntömomentti 95.8 Nm. TB335R tarjoaa kaksi työskentelytilaa – Standard ja ECO – joiden avulla käyttäjät voivat valita tehtävään sopivan asetuksen valitsemalla polttoaineen säästötilan tai enemmän tehoa tuottavan tilan. Tilava ohjaamo tarjoaa laajan valikoiman edistyneitä ominaisuuksia, kuten värillisen 7,0 tuuman monitoimisen kosketusnäytön.

Koneunion Oy
operatiivinen johtaja
Markus Myllyoja
puh. 044 901 6761
hankinta- ja rahoituspäällikkö
Kristian Komulainen
puh. 044 491 5065
www.koneunion.fi
Takeucheista:
HonkaTrading Oy
puh. 02 573 700
www.honkatrading.com

Metkossa viidentoista uuden Takeuchin kauppaa olivat sinetöimässä (oikealta alkaen) HonkaTrading Oy:n myyntipäällikkö Antti Forma, Koneunion Oy:n toimitusjohtaja Eero Kaski, operatiivinen johtaja Markus Myllyoja, talous- ja henkilöstöjohtaja Lassi Hintikka sekä hankinta- ja rahoituspäällikkö Kristian Komulainen.
Suomen luetuin 2021