Latenkone toivottaa tervetulleeksi Tuuriin

Maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin Tuurissa Latenkoneen 25-vuotissynttäreitä.

Tapahtumassa oli avoimet ovet ja nähtävillä oli koko Latenkoneen tuotevalikoima. Esillä olivat mm. Atlas Copcon tuoteuutuudet, Bomag- maantiivistäjät koeajokenttineen, ruoka- ja kahvitarjoilua, kisoja, arvontaa ja tarjouksia.

– Minulla tuli 25 vuotta yrittäjyyttä täyteen ja ajattelimme pitää oikein kunnon synttärit. Juhlat olivat kaksipäiväiset ja meillä kävi vierailemassa n. 700 henkeä. Vieraita kävi sekä läheltä että kaukaa, mikä oli todella mukavaa. Saimme paljon kehuja rennosta tapahtumasta ja tuotteidemme paljous yllätti ensimmäistä kertaa meillä vierailleita positiivisesti, kertoo Latenkoneen yrittäjä Lasse Saarenpää.

– Meillä on paljon asiakkaita ympäri Suomen ja monien kanssa ollaan tehty kauppoja ja tutustuttu vain puhelimen välityksellä. Synttäreiden yhtenä päätarkoituksena olikin, että asiakkaat, alihankkijat ja muut tärkeät sidosryhmämme pääsisivät paikan päälle näkemään henkilökuntaa ja tuotetarjontaa, toteaa Saarenpää.

Tuurissa paljon nähtävää ja koettavaa

Suomen Tuuri tunnetaan erityisesti Suomen suurimmasta tavaratalosta Keskisen kyläkaupasta. Tuurissa ja Etelä-Pohjanmaalla on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Latenkone Oy sijaitsee noin kilometrin päässä kyläkaupasta. Latenkoneella voi piipahtaa kahvilla ja tutustua samalla Suomen laajimpaan kauha- ja lisälaitevalikoimaan. 

–  Meillä on hyvä sijainti Tuurissa Suomen suurimman tavaratalon välittömässä läheisyydessä ja tänne on helppo tulla ympäri Suomen. Tuuri tarjoaa kävijöille paljon nähtävää ja kesäaikana tarjonta vielä korostuu. Keskisen kyläkauppa ja sen järjestämät tapahtumat ovat Tuurin keskiössä.  Lapsiperheille on tarjolla mm. Miljoonativolia ja Ähtärin eläinpuistoon on lyhyt vierailumatka, eikä Power Parkkikaan ole kaukana. Kyläkaupalla on kesän aikana paljon tapahtumia, kuten Miljoonakirppistä ja suuren suosion saaneita kesätansseja. Meidän kauttamme on mahdollisuus varata leirintäaluepaikkaa vuoden leirintäalueelta, kyläkaupan karavaanarialue Onnelastasta.

– Meille Latenkoneelle on myös aina tervetullut vierailemaan ja vaikka vain kahvittelemaan. Monet paikan päällä käyneet ovat kertoneetkin yllättyneensä positiivisesti, kun ovat päässeet paikan päälle näkemään yli 2000 kauhan ja lisälaitteen valikoiman.  

Luotettava kumppani ja pitkäjänteistä toimintaa

– Latenkoneen toiminta lähti 25-vuotta sitten harrastuspohjaisesti mopojen parista liikkeelle. Yritys on kasvanut ja kehittynyt varsinkin viimeisten 15 vuoden aikana todella paljon ja siitä suuri kiitos kuuluu asiakkaillemme, henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille. Meillä on hyvät ja toimivat puitteet, osaava ja palvelualtis henkilökunta sekä erittäin kattava ja laadukas sekä monipuolinen tuotevalikoima, jatkaa Saarenpää.

– Olemme keskittyneet maanrakennuspuolen tuotteisiiin ja erityisesti kauhoihin sekä lisälaitteisiin.

Latenkoneen uusimpia tuote-edustuksia ovat Atlas Copco tuotteet ja Bomag maantiivistäjät eli tärylätkät ja täryvasarat, joita löytyy aina hyvin varastosta nopeaan toimitukseen.

– Suunnittelemme ja valmistutamme lisälaitteet yhdessä sopimusvalmistajiemme kanssa asiakkailta saatujen toiveiden ja kokemusten pohjalta. Meillä on n. 20 kotimaista alihankkijaa sekä 5 ulkomaista sopimusvalmistajaa Baltissa ja Kiinassa. Teemme alihankkijoidemme kanssa tiivistä yhteistyötä ja haluamme olla luotettava kumppani yhteistyökumppaneillemme. Pyrimme kehittämään tuoterepertuaariamme niin, että jokainen asiakkaamme löytää kaikki tarvitsevansa työkalut samasta osoitteesta, sanoo Saarenpää.

– Uusimpina tuoteryhminä tuotevalikoimissamme ovat Atlas Copco -tuotteet ja Bomag-maantiivistäjät eli tärylätkät ja täryvasarat. Näiden tuotteiden osalta toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja kehitämme sitä vielä enemmän jatkossa. Molempien merkkien tuotteet ovat erittäin laadukkaita ja haluttuja ja niitä pidetään varastossa saatavilla nopeaan toimitukseen.

Latenkone Oy
Lasse Saarenpää
puh. 0400 368 103
email: lasse@latenkone.fi
Tuurintie 660
63610 TUURI
www.latenkone.fi

Latenkoneella toivotetaan asiakkaat tervetulleiksi kahvittelemaan ja 
tutustumaan Suomen laajimpaan kauha- ja lisälaitevalikoimaan.