Lepaa oli vilkas ja antoisa tapahtuma – rumat maljakot hitti

Elokuussa järjestetty Lepaa 2023 -näyttely Hattulassa päättyi hyvissä tunnelmissa. Kolmen päivän aikana tapahtumaan tutustui reilut 7 700 henkilöä, joten tavoitteisiin päästiin oikein hyvin. Viime vuonna kävijöitä oli noin 350 vähemmän. Näytteilleasettajia oli reilut 160 eli saman verran kuin viime vuonna. Myös säiden haltija suosi tapahtumaa, eikä sateenvarjoja juuri tarvittu. 

Vilkkain päivä oli torstai, kun hyvät seminaarit niittyjen hoidosta ja uusista kasvualustoista keräsivät kiinnostuneita ja kuntien sekä seurakuntien väkeä. Mukavan tasaista hyörinää riitti myös muille päiville.

Sähkökoneet lyömässä läpi

Akkukäyttöisten työkoneiden määrä on nyt noussut niin, että esimerkiksi suositussa uutuuskoneparaatissa enää vain pari laitetta kulki polttonesteellä. Mukavan hiljainen paraati kiinnosti katsojia kaksi kertaa päivässä.

– Konevalikoima oli jälleen huima alkaen kaivureista ja perustraktoreista seulojen ja tärykoneiden kautta esimerkiksi kiinteistönhoidon ja tekonurmen hoidon erikoiskoneisiin. Lähes kummitusmaisesti kulkeva autonominen Trombia-lakaisin nosti kännykät kuvausasentoon, kertoo näyttelypäällikkö Elina Vuori.

Pörriäisbuumin nostattama niittyinnostus näkyy myös tarpeessa kunnon koneketjuun. Niitynhoidon niittoa, pöyhintää, haravointia ja paalausta nähtiin työnäytöksessä oikeassa niitty-ympäristössä. Kaupunkiniityt vaativat oman-laistaan, maatalouspuolta pienempää konekantaa. 

Rumat maljakot kiinnostivat ulkomaita myöden

Hauskaksi oheistapahtumaksi tarkoitettu rumien maljakkojen näyttely ja äänestys lähti elämään omaa elämäänsä. Hymy ja kauhistus vaihtelivat katsojien kasvoilla erikoista valikoimaa tarkastellessa. Ääniä annettiin uurnan täydeltä joka päivä. Niin kuin kauneus, myös rumuus on katsojan silmässä, joten äänet jakautuivat monen rumiluksen kesken. Kolmen kärki on suhteellisen selvä, ja voittajaksi valikoitui kiiltävän kokokultainen, tulipunaisen ruusuparin koristama maljakko.

Aihe kiinnosti mediaa laajalti. Maljakoista oli MTV:n uutisten kevennys perjantaina. YLE News teki aiheesta uutisen myös englanniksi. Myös Ruotsin televisio pyysi aiheesta haastattelun ja kuvia.

– En olisi ikinä uskonut, että tämä kiinnostaa näin paljon. Mutta asia taitaa olla tuttu monille, ja lähestymistapa ehkä oli nyt poikkeuksellinen, kun kilpailtiin rumuudesta eikä kauneudesta, naurahtaa idean keksinyt Elina Vuori.

Ensi vuonna 60-vuotisjuhlanäyttely

Lepaa-näyttelyä on järjestetty jo vuodesta 1964 aina elokuussa. Ensi vuonna luvassa on 60-vuotisjuhlanäyttely. – Tervetuloa juhlimaan ammattilaiset kokoavaa Lepaa-näyttelyä jälleen 15.–17. elokuuta 2024, toivottaa Elina Vuori. 

Näyttelypäällikkö Elina Vuori
puh. 045 7733 2657
www.lepaa.fi