Louhinta Kääntä teki Lestijärven tuulipuistossa ennätysvuoden Sandvikin kalustolla

Sandvik Mining and Rock Solutions on vahvasti mukana kestävillä louhintaratkaisuillaan Suomen suurimmassa tuulipuistohankkeen toteutuksessa Lestijärvellä. Hanke on monellakin tapaa ajankohtainen: Kalliin ajan kustannuspaineet tuntuvat ankarina infrarakentamisessa. Hankkeen 69 tuulivoimalaa auttavat osaltaan ratkomaan sähköistyvän Suomen energiapulmia ja ilmastohaasteita. Tuulipuiston liki 1,5 miljoonan tonnin louhintatöissä operoi alavieskalainen Louhinta Kääntä Oy. Yrittäjä Tuomo Kääntä tiimeineen luottaa vahvasti Sandvikin porauslaitteisiin.

Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajamaille, Lestijärven mäntykankaille kohoaa parin vuoden sisällä Suomen toistaiseksi suurin tuulivoimapuisto, jonka kokonaisteho nousee reiluun 450 megawattiin. Se tarkoittaa parin prosentin lisäystä koko maan sähköntuotantoon. Kymppivoiman, Oulun Energian ja Kuopion Energian omistaman hankkeen rakennuttaa tuulivoimarakentamiseen erikoistunut OX2, ja infra- sekä sähköasemarakentamisen pääurakoitsijana toimii Keski-Suomen Betonirakenne Oy (KSBR).

Louhinta Kääntä oli alkukesästä 2022 lähtien vuoden loppuun saakka mukana projektissa KSBR:n aliurakoitsijana. Hankkeen voimala- ja tieperustuksista, kaapeliurista sekä nostoalueiden, teiden ja perustusten kiviainesten louhinnoista kertyy massoja yhteensä noin 1,5 miljoonaa tonnia. Suurimpana niistä loppuvuodesta työn alla oli noin 600 000 tonnin suuruinen Kosolankankaan louhos.

Yrittäjä Tuomo Kääntä kertoo tiiminsä hoitaneen louhinnan kokonaisuudessaan: panostusreikien porauksen, panostuksen ja räjäytykset sekä mahdollisten ylisuurten lohkareiden rikotuksen. Panostusreikiä porattiin pääosin kahdella, kiireisimpinä aikoina kolmellakin Sandvikin Ranger™ DX -sarjan porauslaitteella. Lisäksi kaapeliurien louhintoja porattiin kahdella pienemmällä Sandvikin Commando™-sarjan pyöräalustaisella porauslaitteella.

Tarkkuutta ja tasaista materiaalivirtaa

Tekniikka kehittyy myös tuulivoimarakentamisessa. Lestijärvellä käytetään perinteisen, puhtaasti massansa voimin toimivan painovoimaisen perustuksen ohella myös uudempaa kallioankkurointia. Sen etuna on olennaisesti kevyempi, vähemmän betonia ja terästä vaativa rakenne, jonka kiinnitysvoima kehitetään syvälle kallioon juotettavilla ankkurivaijereilla. Louhinta Käännän näkökulmasta kallioankkurointi vaati montun pohjan tasauslouhintaa, joka tehtiin tarkkuuslouhintana.

Kokenut louhintayrittäjä Tuomo Kääntä katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

Louhinta Kääntä rytmitti työskentelynsä Kosolankankaalla siten, että parin viikon välein valmistui kerralla räjäytettäväksi isompi kenttä. Olennaista oli järjestää murskaimelle tasainen materiaalivirta, johon ei saanut tulla katkoksia.

Tuomo Käännän mukaan Lestijärven kallioperä on louhinnan kannalta jossain määrin haastavaa, vaikkakin poraus itsessään ei ole kovin hankalaa, sillä kiven sitkeys vaatii tiheää reikäväliä ja sopivaa panostusta. Kivi on altista lohkeilemaan epäsäännöllisesti, mistä helposti seuraa isoja, erillistä rikotusta vaativia lohkareita.

Louhinta Käännän kokemukset osoittavat Sandvikin Ranger™ DX-sarjan porauslaitteet tehokkaaksi työkaluksi näinkin suurisuuntaisessa louhintaprojektissa. Reikää syntyy ripeästi, sillä kasettiin mahtuu kerralla 1 + 7 porakankea. Kertatäyttö antaa 3,6-metrisillä kangilla 28,8 porametriä ja 4,2-metrisellä aloituskangella vielä vähän päälle. Sandvikin porakalustojen jälleenmyyjä Hewix Oy huolehti kallioporakaluston sopimuksen mukaan yrityksen huoltohallille tai pikatilanteissa suoraan työmaallekin. Kruunujen teroituksen porarit hoitivat itse.

Varsinkin louhinnan alkuvaiheessa haasteena oli kalliopinnan epätasaisuus, joten tela-alustan maastokelpoisuudesta oli iso apu. ”Ne kyllä pääsivät oikeuksiinsa siinä alkuvaiheessa. Korkeusvaihtelut olivat todella isoja, ja yhdessä kentässä piti vähän vinssatakin”, Tuomo Kääntä toteaa.

Sandvikin Ranger™ DX-sarjan porauslaitteiden maastokelpoisuus on merkittävä etu.

3D tehokas työkalu

Louhinta Käännän kokemusten mukaan Sandvikin TIM3D -paikannusjärjestelmä on toimiva ratkaisu porauskaavioiden suunnitteluun ja muokkaamiseen. Tuomo Käännän mukaan porauksen 3D-ohjaus lisää olennaisesti louhinnan tarkkuutta ja tuottavuutta. Rei’istä tulee varmasti suoria, ja jos aloituskohtaa pitää jostakin syystä siirtää, reiän pohja saadaan siitä huolimatta 3D-ohjauksella täsmällisesti suunniteltuun sijaintiin. TIM3D tarjoaa nurkkapisteen perusteella porarille automaattisesti asetusten mukaan luodun porauskaavion. Lestijärvellä oli lisäksi osin käytettävissä lähtötietona nostoalueiden ja voimalaperustusten pintamalleja. 

Sandvikin myyntipäällikkö Juuso Aalto toteaa, että automatiikka lisää myös työturvallisuutta: talvipimeillä operaattorin ei tarvitse kulkea pitkin liukkaita kallioita merkkaamassa reikien paikkoja, joten tapaturmariski pienenee. 

Lestijärven urakan reikäkoot vaihtelivat 38 ja 89 millimetrin välillä. Pienempää kalustoa käytettiin tarkkuuslouhintaan, ja isot massalouhinnat tehtiin 83:n tai 89 mm:n reikäkoolla. Osalla 83 mm:n rei’ille suunnitelluista ruuduista käytettiin 89 mm:n kalustoa riittävän tehokkaan panostuksen takaamiseksi. Louhintatöiden koordinointi oli varsin vaativa yhtälö, jonka yksi keskeinen lähtökohta oli räjähdelogistiikka. Toinen määräävä tekijä työmaalla oli prosessin toisessa päässä tasaista louhevirtaa odottava murskausurakoitsija. 

Valtteina joustavuus ja yhteistyö

Lestijärven työmaan hallintaan toivat omat haasteensa toimijoiden iso määrä ja työmaan mittakaava. Muutoksia tuli, välillä nopeastikin. Lisäksi urakoitsijat työskentelevät toisiinsa nähden hiukan vaihtelevassa rytmissä: rikotus- ja räjäytystöitä saa tehdä ainoastaan arkipäivisin, mutta louheen ajoa tehdään joka päivä viikon ympäri. Murskaimet taas pyörivät arkirytmissä, joten Louhinta Käännän oli suunniteltava kivenirrotukseen riittävät puskurit, jotta louheautoilta ei missään vaiheessa lopu ajettava kesken. ”Kesällä meillä oli kuusi aliurakoitsijaa poraamassa omien lisäksi, juuri sen takia, että kerkiää niihin aikatauluihin”, Tuomo Kääntä toteaa. Kokonaisuutena Lestijärven työt saatiin haasteista huolimatta sujumaan hyvässä yhteistyössä, missä luonnollisesti oli avuksi se, että yhteistyökumppanit olivat ennestään toisilleen tuttuja yrityksiä.

Valoisat näkymät

Tuomo Kääntä katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Työn alla on parhaillaan Sandvikin SanRemo Mobile -tiedonsiirtojärjestelmän käyttöönotto, jonka myötä muistitikkuja ei enää tarvitse kuljetella porauslaitteissa. Järjestelmän avulla voidaan tehokkaasti seurata esimerkiksi keskitunkeumia ja polttoaineenkulutusta porametriä kohden. Mahdollisiin ongelmiin on näin helppo puuttua välittömästi. Myös kunnossapitotarpeet, kuten porakoneen määräaikaishuollot, pysyvät tarkasti hallinnassa.

Tuulivoimaboomi, Kemin biotehdastyömaa ja ylipäänsä vilkas kysyntä on antanut uskallusta investoida vajaan kahden vuoden sisällä kuuteen uuteen porauslaitteeseen. Vuosimallien 2012 ja 2017 Ranger™-kalustoa täydentää nyt yksi kaksivuotias ja neljä vuoden vanhaa Ranger™ DX-sarjan porauslaitetta Sandvikilta. Louhinnan kokonaisvolyymi nousikin vuonna 2022 ennätystasolle, lähemmäs 8 miljoonaan tonniin.

Juuso Aalto, aluemyyntipäällikkö, maanpäälliset porauslaitteet
Territory North East Europe
Sandvik Mining and Rock Solutions
Puhelin: 0400 220 994
Sähköposti: juuso.aalto@sandvik.com

K-Auto_MAN_Fast