Molarum Salaojille 12 Doosania Maxposta

Hurjin kasvuloikin Pääkaupunkiseudun ja Tampereen alueen salaojabisnekseen mukaan tullut Molarum Salaojat Oy kirkasti Maxpossa sateisen lauantain RealMachineryn osastolla mittavalla Doosan-kaupalla, johon kuului 12 kappaletta 3,5 – 6 tonnin kaivukonetta.

Vasta pari vuotta sitten perustetun Molarum Salaojat Oy:n kasvutarina hakee vertaistaan, niin kovaa on yrityksen eteneminen ollut. Ensimmäisen puolen vuoden liikevaihto oli reilu 100 t€ ja toisen vuoden 1,5 miljoonaa. Tänä vuonna Molarum Salaojat yltää toimitusjohtaja Matias Turpeisen mukaan jo yli 4 M€ liikevaihtolukuun, joka tehdään lähes 50 ammattilaisen voimin. – Keskitymme vain ja ainoastaan salaojaremontteihin, jonka tekemisen olemme konseptoineet ideaaliseksi. Tämä tie on taannut meille vahvan kasvun. Tällä tiellä myös jatketaan ja sen myötä ensi vuoden liikevaihtotavoiteemme on 10 M€.

Työvoiman saatavuus on tänä päivänä yksi suurimpia kasvun tiellä olevia haasteita lähes toimialasta riippumatta. Miten Molarum Salaojat on uutena toimijana löytänyt ammattimiehiä riveihinsä? – Olemme onnistuneet rakentamaan yhtiöön rennon ilmapiirin, ja kun henki talon sisällä on hyvä, se heijastuu ulospäin ja sitä kautta meille halutaan tulla töihin. Meillä työhaastattelu on ennenminkin kahvihetki, jossa rupatellaan meille hakevan työntekijän kanssa. Tässä rupattelutuokiossa on monesti yritysjohdon lisäksi työnjohtoa ja asentajia. Yhdessä tällä porukalla arvioidaan – puolin ja toisin – olisiko kyseinen henkilö sopiva tiimimme jäseneksi, valaisee Turpeinen rekrytointihetkiä.

– Yksi syy, miksi meille on hakeutunut työntekijöitä, on tulospalkkiojärjestelmä. Meillä kaikki tekeminen perustuu urakointipohjalla toteutettaviin rivakkoihin ja laadukkaisiin asennuksiin. Kun urakat valmistuvat nopeasti, silloin työntekijätkin pärjäävät rahallisesti ja urakat tuottavat talolle rahaa, mikä taas takaa jatkuvuuden. Teemme lähes 50 salaojaremonttia kuukaudessa, joten töiden on sujuttava liukkaasti, kuitenkin laadusta tinkimättä.

Molarum Salaojien jokainen viikko alkaa maanantaina palaverilla klo 7. – Palaverissa käydään läpi edellisen ja tulevan viikon haasteet, huolet ja murheet sekä muut esille tulevat asiat läpi. Tämä viikkopalaveri on erittäin tärkeä, sillä siinä kuulemme työntekijöiden arvokkaat mielipiteet, joiden perusteella tekemistämme ja toimintaamme voidaan kehittää joka päivä, näkee Turpeinen.

Viime keväänä Molarum Salaojat osti RealMachineryltä 12 kaivukonetta. Investointia jälleen tehtäessä päädyttiin lukumäärään 12 ja RealMac­hireryyn. – Homma RealMachineryn kanssa toimii. He ovat alusta asti uskoneet tekemiseemme ja ottaneet meidät, raikkaan uuden toimijan, vakavissaan ja tosissaan. Kartoitimme tätä investointia tehdessämme muidenkin konemyyjien tarjoamia paketteja, mutta RealMachineryn kokonaisuus vakuutti meidät jälleen. Doosan merkkinä on vakuuttanut työntekijämme, kun olemme niitä vuokrakoneina käyttäneet. He ovat todenneet Doosanin ketteräksi ja hyväksi koneeksi. Työntekijöidemme mielipide on erittäin tärkeä koneita hankittaessa. Viimekädessä he tietävät mikä on paras tuote urakoihimme. Ja kun konekanta on uudenkarhea ja kuskeille mieleinen, työ on tehokasta ja työssäviihtyminen paranee, arvioi Turpeinen.

– Keskittämisellä on etunsa. Kun kaikki kaivukoneemme, joita tämän kaupan jälkeen on 22, ovat RealMac­hineryltä, voimme olla varmoja siitä, että homma toimii myös jälkimarkkinoinnin osalta. Kaikki koneemme ovat etäseurannassa, joka helpottaa huoltopäivien ennalta-arvioinnissa ja lisäksi koneiden liikkeitä päästään seuraamaan reaaliajassa. Meitä varten on RealMachinerylla aina yksi kone varalla, jos ongelmia jossain koneessa ilmenee. Näin pystymme jatkamaan urakkaa yhtäjaksoisesti. RealMachinery pystyy myös tarjoamaan meille nimetyn huoltajan, joka tietää ja tuntee nimenomaan meidän ja meidän koneidemme tarpeet, listaa Turpeinen keskittämisen etuja.

INFO

Molarum Salaojat Oy

puh. 020 7417 417

toimitusjohtaja Matias Turpeinen

puh. 040 505 4856

www.molarum.fi