NTG East ja TIP Trailer Services syventävät yhteistyötään

10 uutta TIR-hyväksyttyä pressukapelliperävaunua kattavalla sopimuksella

”TIP on tukenut NTG Eastin vaikuttavaa kasvua ja kehitystä alusta asti ja jatkamme mielellämme antoisan yhteistyömme syventämistä”, kertoo Morten Hakmann, TIP:n Tanskan ja Ruotsin myyntipäällikkö.

NTG East on erikoistunut Pohjois-, Itä- ja Keski-Euroopan kuljetuksiin, Euroopan sisäiseen rajat ylittävään kauppaan ja asiakkaiden erityisvaatimusten mukaisesti räätälöityihin kuljetusratkaisuihin.

Yhtiö on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana merkittävästi ja työllistää tällä hetkellä yli 30 henkeä.

NTG East A/S on osa Nordic Transport Group -konsernia, joka on ollut viimeisen kuuden vuoden ajan (ja on edelleen) Pohjoismaiden nopeimmin kasvava huolintaliike. Vuoden 2016 lopussa Polar Logisticsin ostaneella konsernilla on tällä hetkellä yli 800 työntekijää sekä 50 toimipaikkaa yli 20 eri maassa. Konserni tarjoaa kokonaisvaltaisia kuljetusratkaisuja tie-, lento-, meri- ja projektikuljetuksia varten.

”Meidän on tärkeää varmistaa nopeasti kasvavan organisaatiomme tarpeita vastaava kapasiteetti markkinoilla, jotka kärsivät tällä hetkellä yleisesti kapasiteetin puutteesta. Tarvitsemme jatkuvasti uutta kalustoa, ja yhteistyömme TIP:n kanssa vastaa juuri tähän tarpeeseen.

Viimeisimpään toimitukseen kuuluvat perävaunut ovat TIR-hyväksyttyjä, sillä Venäjän ja IVY-maiden kuljetusten kysyntä kasvaa jatkuvasti. TIP:n toimittamat pressukapelliperävaunut tekevät toiminnastamme entistä joustavampaa.

TIP on tukenut meitä alusta alkaen – ensimmäinen leasingsopimus TIP:n kanssa solmittiin vain 7 päivää NTG East A/S:n perustamisen jälkeen. Haluamme antaa tunnustusta tästä luottamuksesta ja jatkaa hedelmällisen yhteistyömme kehittämistä”, sanoo Jens Christian Hald, NTG East A/S:n toimitusjohtaja.

Lisätiedot

www.tipeurope.com

TIP Trailer Servicellä on Euroopassa yli 60 000 perävaunua ja yli 12 000 palvelusopimuksen alaista ulkoista perävaunua. Yhtiöllä on Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa yhteensä

15 työpajaa.