Osatoimittaja Element haluaa tuplata kasvunsa vuosittain

Kunnianhimoisesti kasvavan yrityksen toimitusjohtaja Juha Hautalahti haluaa jakaa toimialansa niksejä muidenkin hyödyksi. Siksi hän kouluttaa nuoria myyjiä alan ammattilaisiksi.

Harva eurooppalainen tulee mieltäneeksi, että hänen keskimääräinen osuutensa vuosittain käytettävästä kiviaineksen määrästä on huimat 6 tonnia. Element Mining and Construction Oy:n toimitusjohtaja Juha Hautalahti on sisäistänyt asian, ja siksi hän uskoo alaan ja yrityksensä kasvuun.
– Kiviainekselle on valtavat tarpeet nyt ja tulevaisuudessa, hän kiteyttää
Hautalahden johtama yritys kuuluu kaivosteollisuuden ja maanrakennusalan vara- ja kulutusosia tarjoavaan Element Group Oy:öön.
– Tarjoamme vaihtoehtoisia osia oman Element-brändin alla, hän esittelee.
Kaksi vuotta toimitusjohtajan tehtäviä hoitaneella Hautalahdella on taustaa niin teollisuuden suurista kuin pienemmistäkin yrityksistä.
– Nyt työskentelen kasvuyrityksen parissa, ja Element Group on mielestäni edelleen startup-yritys. Neljä vuotta sitten aloitimme nollasta, ja viime vuonna saimme tilauksia jo 16 miljoonalla eurolla. Kunnianhimoinen tavoitteemme on tuplata joka vuosi edellisen vuoden tilausarvo. Tänä vuonna tavoitteemme on saada tilauksia yli 30 miljoonalla eurolla.
– Kaltaisiamme toimijoita ei ole kovin monta. Asiakkaat ovat tottuneet ostamaan tuotteita tietyiltä konevalmistajilta, mutta maailma on muuttunut viime vuosina: vaihtoehtoisten osien maine on kohentunut, ja lisäksi pystymme esittämään niille jopa 30-40 prosenttia konevalmistajia edullisempia hintoja.
Element Groupin pääkonttori on Tampereella, jossa sijaitsee sen yhtiöistä myös Hautalahden johtama Element Mining and Construction. Tytäryhtiöistä Element Shanghai on Kiinassa ja Mining Element Pietarissa Venäjällä.
Yritys haluaa olla globaali toimija, joka hakee markkinoita lisäksi Euroopan ulkopuolelta, kuten Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Eurooppaan Element Group jalkautuu Hautalahden mukaan maa kerrallaan.
– Olemme avanneet viime aikoina konttorit Ruotsiin, Romaniaan ja Portugaliin. Norjaan avaamme toimipisteen tänä vuonna. Näistä toimipisteistä hoidamme myös niiden naapurimaita.

Juha Hautalahti on hoitanut toimitusjohtajan tehtäviä kaksi vuotta ja työskentelee päivittäin kivenmurskauksen parissa.

Kiveä ja mineraaleja tarvitaan kaiken aikaa


– Maanrakennus on siitä mukava ala, että kun taloudessa menee hyvin, myös infraa rakentavalla alalla menee hyvin. Kun taloudessa menee huonosti, silloin elvytetään, ja elvyttäminen tapahtuu usein juuri rakentamisen kautta, Hautalahti kuvailee.
Siinä kun maanrakennusalan liikevaihto syntyy lukuisista puroista, kaivospuolella tehdään isoja kauppoja pitkillä toimitusajoilla ja projektiluonteisesti.
– Myös mineraaleja tarvitaan jatkuvasti, ja niin kauan kuin kaivoksia on, koneet pyörivät ja osia tarvitaan.
Juha Hautalahti sanoo itse työskentelevänsä päivittäin kivenmurskauksen parissa. Aiheesta on kertynyt sen verran paljon näkemystä ja kokemusta, että hän kirjoittaa parhaillaan murskausalan opasta.
– Kilpailijoiden tuotekatalogeista keksin ajatuksen, että meillähän voisi olla tuotekatalogin yhteydessä tarjolla myös alan tietoa asiakkaillemme.
Tänä vuonna julkaistavan noin 100-sivuisen opuksen sisällöstä noin puolet voisi sisältää alan hyötytietoa.
Toimialaosaamisen lisäksi toimitusjohtajan työssä tarvitaan toki paljon muitakin tietoja ja taitoja, joiden kehittämisestä Hautalahti antaa kiitosta myös kotiin.
– Avopuolisoni työskentelee myyntijohtajana kiinteistönvälitysalalla. Jaamme kokemuksia ja haastamme toisiamme, joten saan hyvää sparrausta kotoa tehtäviini.
Maaliskuussa 50-vuotismerkkipäivän yhteydessä on myös hyvä kysyä, mitä elämä on viisikymppisen ikään ehtineelle tähän mennessä opettanut.
– Olen ainakin halunnut oppia hoitamaan kiireettä ja harkiten tätä omaa ruutuani elämässä ja yrityksessä, Juha Hautalahti tuumaa.

Tampereen Kaukajärvellä sijaitseva Elementin varasto pitää Juha Hautalahden mukaan toimitusajat lyhyinä.