Scania julkistaa ”Yksin mutta yhdessä” -kampanjan kuljetusalan sankareille

Koronapandemian aikana Suomen kuljetuselinkeino on tehnyt arvokasta työtä. Kuljettajat ovat tartuntavaarasta huolimatta kuljettaneet ihmisille elintarvikkeita ja muita kulutustuotteita. Teollisuuden kuljetuksia on pyritty hoitamaan niin paljon kuin mahdollista, jotta taloudelliset vahingot epidemiasta olisivat mahdollisimman vähäiset.

Koronapandemian aikana Suomen kuljetuselinkeino on tehnyt arvokasta työtä. Kuljettajat ovat tartuntavaarasta huolimatta kuljettaneet ihmisille elintarvikkeita ja muita kulutustuotteita. Teollisuuden kuljetuksia on pyritty hoitamaan niin paljon kuin mahdollista, jotta taloudelliset vahingot epidemiasta olisivat mahdollisimman vähäiset.

Scania Suomen korjaamot ovat olleet epidemiasta huolimatta avoinna normaalisti palvellen kuljetusalan sankareita, jotta pyörät pysyvät edelleen pyörimässä. Erilaisten suojaustoimenpiteiden avulla on voitu välttää lähikontakteja ja näin vähennetty merkittävästi henkilökunnan tai asiakkaiden sairastumisriskiä.

”Yksin mutta yhdessä” -kampanja kuvastaa sitä pyyteetöntä työtä, jota kaikki kuljetusalan toimijat ovat epidemiasta huolimatta tehneet ja tekevät edelleen. Jokainen joutuu näinä aikoina toimimaan enemmän yksin, mutta kaikkien toimijoiden yhteisin voimin vaikeuksista selvitään.

”Haluamme tämän kampanjan avulla kunnioittaa meidän mekaanikkojamme ja koko henkilökuntaamme sekä kuljetusalan ammattilaisia tien päällä ja logistiikan eri osa-alueilla. Yhdessä Suomi pysyy toiminnassa ja vaikeuksista selvitään”, kertoo Scania Suomi Oy:n toimitusjohtaja Henna Wickström.

Kampanjan kunniaksi Scania Suomen henkilökunta kiinnittää rintaan kampanjan rintamerkin. Kuljettajat voivat kiinnittää ajoneuvon tuulilasiin kampanjan tunnuksen, ”Yksin mutta yhdessä” -ikkunamerkin. Merkkejä jaetaan kaikille asiakkaille Scania Suomi Oy:n toimipisteistä heti pääsiäisen jälkeen. Kampanjaan voi myös osallistua sosiaalisessa mediassa.

Kampanjamerkkejä jaetaan niin kauan, kuin niitä riittää.

Kampanja tulee näkymään Scanian verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa ja toiveissa toki on, että kampanja näkyy myös kaikissa medioissa ympäri maan. Näin voidaan yhdessä osoittaa arvostusta kaikille kuljetusalan sankareille.