T. Björkman Ay: ”SMP oli oikea valinta”

T. Björkman Ay Pietarsaaren Socklotista on käyttänyt pari vuotta SMP-rototilttiä ja luiskakauhaa hyvällä menestyksellä.

T. Björkman Ay Pietarsaaren Socklotista on käyttänyt pari vuotta SMP-rototilttiä ja luiskakauhaa hyvällä menestyksellä.

T. Björkman Ay on veljesten Tommy ja Peter Björkmanin vuonna 2003 perustama maarakentamiseen ja traktoriurakointiin keskittyvä yritys.

– Isämme, nyt eläkkeellä oleva Kaj Björkman aloitti urakoinnin 80-luvulla, joten me pojat olemme olleet koneiden kanssa tekemisessä ja nuoresta saakka. Tänä päivänä meillä on kolme Volvon kaivukonetta, pyöräkuormaaja, traktorikaivuri sekä muuta kalustoa. Urakoimme pääasiassa rannikolla Kokkola-Vaasa alueella tehden kunnallistekniikan projekteja, tietöitä ja rakennusten perustuksia, kertoilevat veljekset.

SMP osoittautunut hyväksi valinnaksi

Pari vuotta sitten T. Björkman Ay investoi uuteen tela-alustaiseen Volvo EC235 -kaivukoneeseen, mihin hankittiin rototiltiksi SMP ST28 kourakasetilla ja luiskakauhaksi SMP STS 900.

– Olimme kuulleet SMP:stä hyvää muilta urakoitsijoilta ja päätimme lähteä kokeilemaan, mitä päätöstä ei ole tarvinnut katua. Tiltti asennettiin verstaallamme SMP:n ammattilaisten toimesta, sanoo Tommy Björkman.

SMP on osoittautunut teknisesti toimivaksi ja luotettavaksi tiltiksi.

– SMP-tiltti on kaikin puolin hyvä käyttää ja se pelaa nätisti yhteen Topgon 3D-koneohajuksen kanssa. Ja kourakasetti on meille tosi tärkeä lisävaruste, millä on kätevä käsitellä putkia ym. turvallisesti työmailla. Lujarakenteista SMP:n luiskakauhaa käytämme tosi paljon ja se on malliltaan optimaalinen tarkan työjäljen tekoon, kehuu Peter Björkman.

Myös SMP Finlandin palvelu saa veljeksiltä kiitosta:

– Kommunikointi on helppoa, kun saamme asioida äidinkielellämme ja jos tarvitaan jotain varaosia saadaan ne aina nopeasti. Nyt kun SMP:llä on uudet toimitilat Lohjalla ja aiempaa isompi varasto, niin palvelu vain paranee.

 

Lisätiedot