Moni asia voi mennä rakennustyömaalla paremmin, kun työmaan polttoainehuolto ja ylläpitopalvelu annetaan Tankkauspartion iloisten asiakaspalvelijoiden ammattimaiseen huostaan. Kun tankkausasiat annetaan Tankkauspartion huoleksi, säästöjä syntyy enemmän kuin palvelu kustantaa. Rahallisen edun lisäksi tarjolla on myös mielenrauhaa; Tankkauspartion 24/7-palvelu toimii kaikkina päivinä vuodessa, jotta polttoaine ei pääse loppumaan edes pitkinä pyhinä tai viikonloppuina.
-Palvelumme on tarjolla tällä hetkellä Helsingistä Tampereelle, 50 km 3-tien molemmin puolin. Vielä ei ole tullut paikkaa, mihin emme olisi pystyneet tankkausta tekemään, kertoo palvelupäällikkö Tuomas Sirén.
Kokonaisvaltaista huolenpitoa
– Toimitusvarmuus on vain yksi positiivinen puoli palvelukokonaisuuttamme. Kun otamme tankkauksen tehtäväksemme, niin tarkistamme aina kaikki laitteeseen liittyvät asiat. Esimerkiksi onko lämmitin käynnissä, paljonko on aikaa kuukulkijan seuraavaan katsastukseen tai onko moottori- tai hydrauliöljy vähissä. Tarpeen mukaan lisäämme öljyt ja käynnistämme pysähtyneet laitteet. Informoimme aina asiakkaita kaikista poikkeamista ja autamme heitä pysymään ajan tasalla työmaiden tapahtumista, kertoo yrittäjä ja turvallisuusneuvonantaja Kalle Saarinen.
Valmiina palvelukseen
– Tankkauspartion konsepti sisältää jatkuvan valmiuden toimia, kun asiakkaalta pyyntö tulee. Toki pyrimme saamaan normaaleilla tankkauksilla päivämme täyteen, mutta sen takaamme, että aina löytyy kalustoa myös ennalta suunnittelemattomiin töihin. Meillä toimitus on viimeistään 12 tunnin sisällä tilauksesta tankissa, mutta jo muutaman tunnin sisällä saamme pikatoimituksena tankit täytettyä, kertoo yrittäjä ja toimitusjohtaja Teemu Sirén.
Erikoiskalustoa vaikeisiin paikkoihin
Tankkauspartiolta löytyy autoistaan jopa 100 metriä pitkät tankkausletkut sekä tankkauspistoolit. Näiden avulla Tankkauspartio pääsee tankkaamaan esim. rakennusten kerroksiin tai kellareihin ja jopa suoraan työkoneisiin. Mittareina toimivat lain vaatimat sekä Inspectan tarkistamat ja kalibroidut mittarit, eli asiakas voi luottaa tankattujen litrojen määrään.
Mitä tankataan?
Yrityksen myyntipäällikkö Aku Tormonen kertoo emoyhtiön, Työmaapalvelut Sirénin, toimenkuvaan kuuluvan työmaiden konekuljetukset ja tankkauspalvelut. – Olemme keväästä alkaen laajentaneet tankkauspalveluitamme ja jatkamme tankkaustoiminnan kehittämistä Tankkauspartion nimellä.
– Suurimmat asiakkaamme ovat johtavat konevuokraamot ja valtakunnalliset rakennusliikkeet. Toivomme löytävämme asiakkaiksemme myös muita rakennusalan tekijöitä, esimerkiksi maanrakentajia ja nostokoneyrittäjiä. Veneilysesongin aikana palvelemme myös venetankkauksissa.
– Polttoöljyn ja dieselin lisäksi toimitamme myös AdBlueta sekä moottori- ja hydrauliikkaöljyä kannutavarana. Koska nestekaasua ei työmaalla voi tankata, toimitamme sitä joko 190 kilon Maksi-pulloissa tai 33 kilon pulloja 9, tai 11 pullon pattereissa.
Eroon omista polttoainevarastoista
Ympäristösäädösten tiukentuessa polttoaineiden varastointi työmaa-alueilla vaikeutuu jatkuvasti. Toinen haittatekijä on polttoainevarkaudet. – Meidän kanssa yhteistyössä voi tällaisista murheista päästä pysyvästi eroon. Me huolehdimme kaikista tankkauksista ja asiakkaan tarvitsemien tankkien lukumäärä ja aineen varastointitarve vähenee huomattavasti, Kalle Saarinen painottaa.
– Kun tankkaus työkoneisiin suoritetaan suoraan säiliöautosta, päästään eroon epäpuhtauksista kuten pöly, hiekka, vesi ja ruoste. Asiakkaan tulee toki huolehtia siitä, että tankattavan kohteen säiliö on puhdas, eikä sinne pääse kertymään epäpuhtauksia.
Säästöä myös työajassa
– Ajatellaan vaikka työmaalla toimivaa nostokalustoa. Kun nosturinkuljettaja joutuu itse noutamaan polttoaineen huoltoasemalta, kuljettamaan sen asianmukaisella kalustolla työmaalle ja tankkaamaan koneensa, kuluu operaatioon helposti parikin tuntia. Usein nosturinkuljettaja joutuu tekemään tämän illalla ylitöinä. Pahimmassa tapauksessa polttoaine loppuu nosturista kesken päivän. Koko työmaan odotuskustannukset kasvavat, kun nosturi on poissa pelistä ja pahimmillaan seisoo myös moni muu työmaan rakentaja.
– Tankkauspartio voi nopeasti tankata työmaalla suoraan nosturin tankkiin kesken päivän tai ylläpitopalveluna pitää huolta polttoaineen jatkuvasta riittävyydestä. Tällöin turhat kustannukset poistuvat ja lisäksi aikaisemmin tankkaukseen käytetty aika vapautuu laskutettavaan työhön, muistuttaa Aku Tormonen.
Etelä-Suomen huolettomin tankkauspalvelu
– Olemme laajentaneet toimintaamme syksyn aikana Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Pirkanmaan alueelle. Kalustona meillä on tällä hetkellä kolme säiliöautoa, yksi 4-akselinen säiliöperävaunu sekä 2 kappaletta uudenkarheita kevytkuorma-autoja, joista löytyy kapasiteettia mennä sinne mihin muut eivät pääse. Tätä omalta osaltaan varmistavat esimerkiksi autoissa olevat 100 metriä pitkät tankkausletkut. Tämän vuoden aikana olemme toimittaneet jo yli kaksi miljoonaa litraa polttoöljyä. Tavoitteemme on ylittää viiden miljoonan litran raja parin vuoden kuluessa, päättää Teemu Sirén.
Tankkauspartio, puh. 050 460 4999
tankkaus@tankkauspartio.fi
www.tankkauspartio.fi