Turvallisia huutoja Tuurin ulkoilmassa – tai netissä

Tuurissa osataan kaupallistaa asioita ja tehdä kauppaa, se tiedetään. Tuurissa tunnetaan myös koneet. Näistä aineksista rakennetaan myös tänä syksynä suuri ja laajalti tunnettu Tuurin konehuutokauppa. Syyskuun 25.-26.9. järjestettävässä tapahtumassa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen. Turvallisia huutoja voi tehdä joko ulkotiloissa sijaitsevalla huutokauppa-alueelle Tuurissa tai halutessaan tietokoneiden äärellä nettihuutokauppajärjestelmän kautta.

Tuurin konehuutokauppayhtiöllä on pitkät perinteet huutokauppojen järjestämisestä. Jo pelkkä kokemus luo hyvät lähtökohdat huutokauppojen järjestämiseen, mutta tuurilaiset ovat myös aktiivisesti kehittäneet tapahtumaa ja tehneet järjestelmällisillä markkinointiponnisteluilla tapahtumaa aina vain tunnetummaksi. Muun muassa nettihuutokaupan kehittämiseen on käytetty paljon voimavaroja. Asiakkailta saatujen palautteiden perusteella portaalia on kehitetty ja huutokauppatiimi voi ylpeänä todeta järjestelmän hyvin toimivaksi myös mobiilina. Nettihuutokauppa lisää huutokauppatapahtuman kansainvälistä näkyvyyttä ja asiakaskuntaa. – Korona-aaltojen vielä vaikuttaessa suosittelemme netissä tehtäviä huutoja. Se on helppo ja tutustumisen arvoinen tapa tehdä kauppaa, vaikka omalta kotisohvalta, suosittelee huutokauppayhtiön toimitusjohtaja Joonas Riiho.

Turvallisuus edellä

Koronan vaikutus on huomioitu tarkasti Tuurin konehuutokaupan järjestelyissä. Huutokauppa-alueelle saapuvia kehotetaan huolehtimaan turvaväleistä, pesemään kädet huolellisesti ja yskimään hihaan. Alueella on käsidesipisteitä ja maksut suositellaan tehtäväksi kortilla käteisen sijaan. – Jos satut olemaan huutokaupan aikaan sairaana, ei hätää, sillä huudot voi tehdä muita taudille altistamatta turvallisesti netistä, sanoo Joonas ja jatkaa: – Seuraamme viranomaisten antamia ohjeita vallitsevan koronatilanteen vuoksi ja teemme parhaamme, että voit nauttia huutokauppatapahtumasta turvallisesti myös paikan päällä.

– Huutokaupan kautta myydessäsi, saat tuotteellesi kohdennetun asiakaskunnan, markkinoinnin ja myynnin. Laaja markkinointi ja huutokaupan tunnettavuus tuovat ostajia paikalle ympäri Suomen ja ulkomaita myöden, kertoo Joonas Riiho.



Suosi suomalaista

Ihan yksin Tuurin konehuutokaupan ei tarvitse markkinoilla temmeltää, sillä alalla on myös Suomen markkinoilla näkyviä ulkomaisia toimijoita, jotka lisäävät mukavasti alan tarjontaa ja erilaisuutta. Tuurissa toimitaan suomalaisvoimin Joonas Riihon johtamana ja pääkielenä on suomi. Myös omistajapohja on täysin suomalainen ja omistajina toimii koneliikkeitä, urakoitsijoita ja yksityishenkilöitä.

Joonaksen lisäksi huutokauppatiimissä ovat mukana Riihoista myös Jukka, Topias ja toimiston puolella Susanna. Teppo Eklund toimii tapahtuman meklarina yhdessä Jukan kanssa. – Mitään menestystarinaa ei rakenneta yksin. Yhdessä osaavan ja kokeneen tiimiimme ja asiakkaidemme kanssa rakennamme jälleen tämänkin syksyn huutokaupasta huipputapahtuman niin myyjille kuin ostajillekin. Täällä palvellaan reippaalla asenteella ja asiakaslähtöisesti. Odotammekin tänäkin vuonna innoissamme yhteydenottoasi, sanoo Joonas Riiho.

Myyntiin haluamallasi kanavalla

Yhteydenotot voi tehdä Tuurin huutokauppaan puhelimitse, sähköpostitse tai netin välityksellä. – Vain puhelinsoitto myyntitiimillemme ja tuotteesi on mukana huutokaupassa. Myös sähköpostin kautta voit ilmoittaa meille tuotteiden tiedot sekä kuvat ja lisäämme lähettämäsi tiedot puolestasi huutokauppaan. Nopein tapa saada tuotteesi myyntiin on lisätä se nettisivujemme kautta. Täytät vain tarvittavat tiedot kohteesta, lisäät kuvat ja tuotteesi on ilmoitettu huutokauppaamme. Huutojen ilmoittaminen netin kautta päättyy torstaina 23.9. kello 10.

Huutokauppa-alueelle saapuvia kehotetaan huolehtimaan turvaväleistä, pesemään kädet huolellisesti ja yskimään hihaan. Alueella on käsidesipisteitä ja maksut suositellaan tehtäväksi kortilla käteisen sijaan.



Helppo ja edullinen

Organisaationa huutokauppayhtiö on kevyt ja kustannustehokas, mikä vaikuttaa suoraan huutokauppaprovisioihin ja tilitysten sujuvuuteen. Joonas Riiho kuvaakin Tuurin konehuutokauppaa helpoksi ja edulliseksi tavaksi muuttaa tarpeettomaksi jäänyt kalusto rahaksi. – Tuurin konehuutokauppa on helpoin ja edullisin tapa tähän. Palkkiotasomme on kilpailukykyinen muihin toimijoihin nähden. Myös ostajakunta kiittää, kun he eivät joudu maksamaan komissiota tai muita piilokuluja huudon päälle. Tuurin konehuutokauppa realisoi koneesi rahaksi ja syksyn huutokauppa on juuri oikeaan aikaan kaluston vaihtamista ajatellen. Kesäkamppeet on nyt entistäkin helpompi vaihtaa talven kalustoon huutokaupassamme.

– Huutokaupan kautta myydessäsi, saat tuotteellesi kohdennetun asiakaskunnan, markkinoinnin ja myynnin. Laaja markkinointi ja huutokaupan tunnettavuus tuovat ostajia paikalle ympäri Suomen ja ulkomaita myöden. Paikkana Tuuri on erinomainen tunnettavuutensa ja hyvän sijaintinsa ansiosta: Tuuriin on kaikkialta Suomesta lyhyempi matka, kiteyttää Joonas.

Nopeat syövät hitaat

Joonas Riiho kehottaa laittamaan mahdollisimman aikaisin tuotteet Tuurin konehuutokaupan myyntilistoille. – Mitä aikaisemmin olet liikkeellä sitä enemmän tuotteesi saa näkyvyyttä ennakkomarkkinoinnissamme ja pystymme auttamaan paremmin rahdin järjestämisessä. Tämä taas omalta osaltaan lisää tuotteen kiinnostavuutta, ja mitä enemmän kiinnostusta sen parempi hinta tuotteesta saadaan, muistuttaa Joonas.

Tuurin Kauppa Oy
Alavudentie 491, 63610 Tuuri.
Joonas Riiho
puh. 045 157 4599
joonas.riiho@tuurinkonehuutokauppa.com
www.tuurinkonehuutokauppa.com

Lue artikkeli Europörssi-lehdestä

Suomen luetuin 2021