Uudenmaan Konehuollolta myös uudet koneet ja lisälaitteet

Vankan aseman monipuolisena, ammattitaitoisena ja joustavana koneiden huoltajana ja perus-korjaajana saavuttanut Uudenmaan Konehuolto Oy on kunnostautunut myös uusien Hyundai, Takeuchi, Hidromek ja Huddig -merkkisten koneiden myynnissä. Keravalla sijaitsevalta toimi-pisteeltä käsin palvellaan asiakkaita maamme eteläisimmästä kolkasta aina Keski-Suomen korkeudelle asti.

-Tekemisemme korkeasta laadusta on kiittäminen ammattitaitoista henkilökuntaamme, jonka käsissä toivotonkin tehtävä sujuu luontevasti ja luotettavasti. Skaalaan mahtuu pienten pyörittäjien peruskorjauksista aina kaivoskokoluokan koneisiin saakka tehtävät huollot ja korjaukset. Konemyyntiin tulleen Viljo Takalan myötä saimme uutta potkua myös uusien koneiden kauppaan, kertoo toimitusjohtaja Ville Hallström.

Uusi tuote-edustus

Uudenmaan Konehuollolta saa todella kattavan valikoiman uusia koneita. Tuoreimpana uutisena on Huddig:in kanssa 22.4.2020 allekirjoitettu jälleenmyyntisopimus. Tällä sopimuksella Uudenmaan Konehuolto on valtuutettu jälleenmyyjä Huddig-tuotteille.

Kaikki palvelut saman katon alta

– Konekauppaa vauhdittaa myös se, että voimme talon sisällä tarjota asiakkaalle koneiden varustelut kaikkien toimilaitteiden osalta sekä kausihuollot ja mahdolliset korjaukset liikkuvalla huoltokalustollamme. Palvelumme on monipuolinen ja se auttaa luottamuksen luomisessa asiakkaiden kanssa, Hallström jatkaa.

– Koneiden myyntiä meillä hoitaa pitkän linjan konemies Viljo Takala, jolla rautaisen ammattitaidon lisäksi on myös erittäin paljon kontakteja tämän sektorin toimijoiden parissa.

Tyytyväiset asiakkaat

Uudenmaan Konehuolto on nuorekas ja innokas yritys, jolta löytyy palveluhalua kaikille asiakkaille. Yrityksen menestyksen kivijalka on tyytyväiset asiakkaat, jotka mainostavat palveluita muille alan toimijoille.

– Me panostamme palveluun ja sellaiseen ’kaikki onnistuu’ -asenteeseen. Hoidamme asiakassuhteet myös jälkimarkkinoinnin osalta suurella huolellisuudella, eikä asiakkaan tarvitse pelätä jäävänsä yksin mahdollisten haasteiden tullessa, Hallström summaa yrityksen toimintaperiaatteita.

Konetyö J. Karhunen Oy

– Olemme toimineet jo kauan maanrakennustöiden parissa Kuopion seudulla ja useiden konekauppojen kokemuksella voin vain suositella Uudenmaan Konehuolto Oy:tä kokonaisuutena. Ensinnäkin palvelualttius ja asiakkaan kuunteleminen ovat olleet todella korkealla tasolla. Sitten uuden koneen varustelu toiveidemme mukaan. Esimerkiksi melko tuoreen Novatronin purku vanhasta koneestamme ja asentaminen uuteen onnistui mutkattomasti, Jari Karhula kertoo kokemuksistaan.

– Pari takuuasiaa on tullut eteen ensimmäisten viikkojen käytön aikana ja molemmissa tapauksissa Uudenmaan konehuollon yhteistyökumppanin liikkuva huoltoauto on saapunut viimeistään seuraavana päivänä ja hoitanut homman asiallisesti kuntoon. Olemme välttyneet turhalta koneiden seisottamiselta nopean palvelun ansiosta.

Konetyö J. Karhunen Oy on maanrakentamisen vankka ammattilainen. Yrityksen kotipaikkana on Karttula ja töitä on pääasiassa lähialueilla. Yrityksellä on ollut useita Hyundai-kaivukoneita.

– Hyundaiden luotettavuus on hyvä ja ne ovat työssä erittäin varmoja ja tuottavia koneita. Varmasti jatkossakin tarpeen tullessa hankimme Hyundain, Jari Karhula päättää.

Tmi Kai Lånqvist

35-vuotias Kai Lånqvist on tehnyt koneurakointia Salon seudulla melko tarkkaan puolet elämästään. Hän on luottanut Hyundain laatuun viimeiset kymmenen vuotta. Jo neljäs kaivurikauppa peräkkäin on tehty Viljo Takalan kanssa.

– Viljon kanssa olemme tulleet hyvin juttuun ja aina on voinut luottaa siihen, että asiat sujuvat juuri niin kuin on sovittu. Kokonaisuutena uusimman koneen toimitus varusteluineen on sujunut todella vaivattomasti ja asiallisesti. Uudenmaan Konehuolto asensi kaivuriimme Engconin, rasvarin, puhelimella ohjattavan Webaston sekä kunnolliset työvalot. Asennukset tehtiin ammattitaitoisesti ja aikataulussa, Kai Lånqvist toteaa.

– Meiltä onnistuu maarakennusurakat ihan pienistä aina laajoihin kokonaisuuksiin asti. Konekanta on kokonsa puolesta sopiva myös vanhoille pihoille, mutta myös uudisrakentamisen tarpeisiin. Puhelin on tästä vallitsevasta tilanteesta huolimatta soinut samalla tavalla kuin joka vuosi ja tällä hetkellä näyttää siltä, että kesällä riittää töitä vanhaan malliin. Jos tarvitset rautaista ammattilaista urakointiin Salon seudulla, niin olehan yhteydessä ja katsotaan, miten voisimme teitä palvella, Lånqvist päättää.

SELG Rent Oy

Alun perin timanttitöillä ja purku-urakoilla aloittanut yritys siirsi toiminnan painopisteen kokonaisuudessaan konevuokraukseen 2019 vuoden alussa, kun vuokrakoneiden kysyntä vilkastui huomattavasti. Yritys toimii pääasiassa Etelä-Suomen alueella, mutta pidempiaikaisissa vuokrauksissa koko maassa.

– Viimeisen reilun vuoden aikana olemme saavuttaneet mukavasti kasvua ja siksi myös harkitsemme palkkaavamme lisää henkilökuntaa kuluvan vuoden aikana. Uusimme kalustoa tarpeen mukaan ja kaivinkonepuolella olemme päätyneet hinta-laatusuhteeltaan erinomaiseen Takeuchiin. Juuri saimme kaksi uutta konetta aiemmin hankittujen neljän lisäksi, toimitusjohtaja Vesa Mäkinen kertoo.

– Olemme ostaneet koneet Uudenmaan Konehuollosta, koska he toimivat kuten mekin: nopeasti, luotettavasti ja ilman turhaa byrokratiaa. Joustava ja ihmisläheinen palvelu on sellainen kokonaisuus, josta mielellään maksaa. Tulemme uusimaan lähiaikoina viidestä kymmeneen kaivukonetta Hallströmin Villen yrityksen kautta. Uudenmaan Konehuolto tekee myös ensihuollot kaikkiin koneisiin ja Villen apuun voimme luottaa kaikissa teknisissä haasteissa koneiden kanssa.

– Meiltä saat vuokrattua koneen myös kuskin kera, jos tarve on, Vesa Mäkinen päättää.

 

Europörssi