Vuoden 2021 TMK Konepäivät onnistuivat hienosti

TMK Energiakoura Oy:n toimipisteellä Hankasalmella vietettiin perjantaina 19.11 toista kertaa TMK Konepäiviä. Tapahtuma oli samalla TMK:n tehtaan kaksivuotisjuhla ja pääyhteistyökumppanina oli tällä kertaa naapuritontilla sijaitseva Jari-Pekka-liikenneasema, joka vietti samalla (koronan vuoksi vuoden myöhästyneitä) 30-vuotisjuhliaan. Tapahtumakokonaisuus oli tänä vuonna edellistä suurempi ja nähtävää sekä koettavaa riitti yllinkyllin. TMK Konepäivillä on tavoite kehittyä jatkossa entistäkin suuremmaksi ja jokavuotiseksi tapahtumaksi.

TMK:n perustaja Tenho Koponen avasi tilaisuuden juhlapuheella yhdessä Tony Koposen ja Robert Kurjen kanssa.

Viime vuonna onnistuneesti TMK:n tehtaan ensimmäisten syntymäpäivien yhteydessä lanseerattu ja vietetty TMK Konepäivät -tapahtuma järjestettiin myös tänä vuonna ja entistä suurempana. 

Konepäivien vetonauloina olivat TMK Energiakouran lisäksi Ponsse, Bayerncar, Nisula, NHK, Kiho ja Versowood. Tapahtumassa oli mukana paljon työnäytöksiä ja niistä vastasivat Metsäkuutio (kalustona Ponsse Scorpion & Buffalo, TMK 300 Energiakoura & MultiKoura), Janne Leikas (kalustona Valtra T & Kesla 316T + TMK 200 Energiakoura), Nosto- ja kuljetuspalvelu Ruuska (kalustona nosturiauto & kourasaha) sekä haketuksen työnäytöksen toteuttaneet Myllyn Mies ja A-Haketus. Lisäksi tehtaan vastakkaisella tontilla työnäytöstä esitti Ponssen kalustolla operoinut Versowood.

– Maailman alati muuttuessa ja kilpailun kiristyessä alalla kuin alalla, on toimijoiden tehostettava toimintaansa ja panostettava palveluun. Tämän myötä Konepäivien keskiöön nousivat työnäytöksien myötä esimerkkinä Metsäkuutio Oy, jonka toiminnassa pyritään jatkuvasti haastamaan nykyisiä toimintamalleja ja mittaamaan tuottavuutta tinkimättä tärkeimmistä: asiakaslähtöisyydestä ja palvelun laadusta. Kokonaisvaltaiseen palveluun pyrkiminen on yhdistävä voima, jossa TMK Energiakoura Oy omalla tuotevalikoimallaan tukee Metsäkuutio Oy:n kasvua ja laajentuvan konekannan monipuolista hyödyntämistä, kertoi TMK:n myyntipäällikkö Robert Kurki. 

– Toinen hyvä esimerkki tuottavuuden tehostamisessa on Maatalousyhtymä Leikas, joka on varustellut Valtran T-sarjan traktorin Keslan 316T -puomilla ja TMK Energiakoura Oy:n TMK 200 karsivalla & keräävällä giljotiinikouralla, mikä mahdollistaa koneen tehokkaan maatilakäytön sesongin aikana, ja sen ulkopuolella tarjoaa erittäin tehokkaan työkalun puunkorjuuseen, jatkaa Kurki.

TMK Energiakoura Oy
Sales manager Robert Kurki
0400 534 014
robert.kurki@tmktreeshear.com
www.energiakoura.fi


Lue artikkeli Europörssi-lehdestä