Marttiini Metal osti RODO Machineryn liiketoiminnan

Marttiini Metal Oy on ostanut 14.12.2021 päivätyllä kauppakirjalla monikäyttöjyrsimiä työkoneisiin valmistaneen suomalaisen RODO Machinery Oy koko liiketoiminnan. Järjestelyn myötä Marttiinin liiketoiminta laajenee työlaitteiden pikakiinnittimien valmistajasta työlaitteiden valmistajaksi, joka on osa Marttiinin kasvu- ja kansainvälistymisstrategiaa.

– Marttiini näkee RODO-tuotteissa merkittävän kasvupotentiaalin ja ne täydentävät loistavasti nykyistä tuotetarjontaamme. Asiakaskuntamme on sama, jolloin yhdellä ja samalla kontaktoinnilla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä enemmän, kertoo Marttiini Metal Oy:n toimitusjohtaja Miika Marttiini.

Miika Marttiini sekä RODO Machinery Oy perustaja sekä tuotteiden kehittäjä ja keksijä Jarno Kylander ovat kauppaan erittäin tyytyväisiä.

Jyrsimiä on tällä hetkellä kolme eri kokoluokkaa useine eri versioineen, jotka tullaan brändäämään Marttiini MRT -tuoteperheeseen. – Jarno on tehnyt loistavaa työtä ja nyt tuotteet saavat leveämmät hartiat ja tunnetun suomalaisen työlaitevalmistajan vahvan brändin. Tuotteiden kotimaisuusaste on varsin korkea ja mm. vetomoottori on kotimaisen BlackBruinin valmiste, toteaa Miika Marttiini.

– Jyrsin on tehokkain, nopein ja ystävällisin tapa mm. roudan poistoon talvella esimerkiksi katutyömailla kaupunkien keskustoissa rakennusten läheisyydessä, joissa perinteinen vasara aiheuttaa kovaa meteliä, sinkoilevia kiviä ja jopa vaurioita talojen perustuksiin ja on myös erittäin kuluttava laite työkoneelle, listaa Miika Marttiini.

– Tästä on hyvä jatkaa, toteavat Marttiini ja Kylander.